Kokkolan kaupunginteatterissa nähtiin ja kuultiin jo parin vuoden ajan Suomen teattereita kiertänyt elämänmakuinen Passione-esitys, joka koostui italialaista alkuperää olevista tunnetuista kappaleista. Lauluissa on tarinoita 1900-luvun alusta tähän päivään, ja niiden teemoissa kuului rakkaus, intohimo, mustasukkaisuus, erot ja kohtaamiset. Esityskielenä oli suomen lisäksi tietysti italia, sekä napolin murre ja arabia. Jorma Uotinen, Helena Lindgren ja Marika Krook olivat yhdistäneet voimansa Passione-esitykseen, mutta idea oli Lindgrenin, joka oli myös koonnut ohjelmiston. Tutuista lauluista oli onnistuttu tekemään hyvin omaperäisiä sovituksi ja tulkintoja

Ja niinhän siinä kävi, että Uotiselle jäi karistamastaan huolimatta tällä kertaa sivurooli, sillä pääosaa esittivät naiset, ja illan tähti oli nimenomaan Lindgren. Uotinen vitsailikin hyväntuulisesti, että hänellä on näköjään vain avustajan rooli, kun hän auttaa naisia vaihtamaan vaatteita. Ja asuja naiset vaihtoivatkin ihan riittämiin, vähempikin olisi kenties riittänyt. Olen nähnyt Uotisen useita kertoja, niin tanssijana kuin laulajanikin, ja tiedän että hän pystyy myös laulamaan paljon paremmin kuin mitä tässä esityksessä kuultiin. Myöskään hänen läsnäolonsa ei ollut ihan niin voimallista kuin yleensä hänellä on tapana. Olisikohan niin, että samaan aikaan pyörivät omaelämäkerrallisen Porista Pariisiin-esitykset häiritsevät keskittymistä enää täysillä Passioneen?

Marika Krook pääsi välillä väläyttämään taitojaan mutta selvää on että hänellä on enemmänkin kapasiteettia. Tällä kertaa hänelle on varattu tuhman tytön ja itämaisen naisen mystinen rooli, mihin hänen käheä äänensä sopikin loistavasti. Ajoittain Krookin äänestä tulee mieleen aito napolainen laulutyyli, syrjäisten katujen naisten tyyliin. Mielellään olisi nähnyt Krookista enemmän myös muita puolia.

Kuten edellä totesin, illan tähti oli kiistatta Helena Lindgren, jolle olikin varattu suurin rooli. Hän myös täytti oman roolinsa mallikkaasti esiintyen luonteenomaisen hillityn pidättyväisesti, mutta tyylikkäästi. Lindgren on varma esiintyjä, onhan hän laulanut jo parikymmentä vuotta ja keikkailee säännöllisesti. Lindgren ei liehu eikä riehu lavalla, vaan ilmaisee tunteitaan nimenomaan äänensä kautta laulamalla.

Bändi koostui neljästä nuoresta rock-muusikosta, mikä kuului musiikin soundissa. Hyvin pojat soittivat, mutta omaan makuuni ja korvaani nuorten miesten soitossa oli vähän liian terävä rock-soundi. Sähkökitara ei välttämättä ole paras soitin italialaisten tunnelmallisten kappaleiden säestämiseen. Myös yksi sähkökitarasoolo olisi riittänyt esitykseen, nyt niitä saatiin kuulla kaksi. Lisäksi kuultiin kaksi instrumentaalibiisiä, joiden merkitys jäi avoimeksi.

Illan viimeisenä varsinaisena kappaleena kuultiin iki-ihana Caruso, johon oli tehty uudet suomenkieliset sanat. Lindgren ja Krook esittivät kappaleen duettona, ja olisi ollut hienoa kuulla Krookin ääntä tässä kappaleessa vielä enemmän. Nytkin naisten duetto sai ihon nousemaan kananlihalle, mikä kertoo jo paljon tulkinnan intensiivisyydestä. Ja konsertin olisi hyvin voinut päättää tähän, sillä encorena esitetty Peppi Pitkätossu ruotsiksi oli tarkoitettu hauskaksi loppukevennykseksi, mutta nyt se ei oikein sopinut muuten tyylikkääseen kokonaisuuteen.

PASSIONE - Kokkolan kaupunginteatterissa to 23.2.2017

Marika Krook-laulu, Helena Lindgren- laulu, Jorma Uotinen- laulu.

Kasperi Kallio, piano ja koskettimet, Ossi Maristo, kitara, Juho Pitkänen, sähkökitara, Jarkko Rantanen, lyömäsoittimet.