Olin eilen (13.9.2015 Oulu, Valvesali) katsomassa tanssiteatteriesitystä Paleltunut taivas ja osallistuin myös esityksen jälkeiseen paneelikeskusteluun. Teoksen takana on tanssija- ohjaaja- koreografi Hanna Korhonen, jonka aloitteesta koko prosessi on lähtenyt liikkeelle. Paleltunut taivas- teos yhdistää nykytanssia, teatteria ja musiikkia railakkaalla otteella. Vaikka teoksen lähtökohtana on ollut hengellinen väkivalta, se laajenee hienosti myös yleisemmälle tasolle. Esitys käsittelee ihmisen ja yhteisön välistä problematiikkaa kuten vallan väärinkäyttöä, persoonan muovautumista ja mukautumista, auktoriteettien toimintaa ja ihmisen pyrkimystä löytää järjestystä sisäiseen kaaokseen. Teoksen syntyminen on ollut monivaiheinen projekti ja siihen liittyy myös yleistyön projekti, jonka puitteissa on kerätty ihmisten kokemuksia taiteen ja uskonnon välisistä kohtaamisista. Korhonen työskentelee tällä hetkellä yleisötyön läänintaiteilijana Taiteen edistämiskeskuksen Pohjanmaan toimialueella.

Asetelmana hengellisen ja henkisen väkivallan käsittely näin fyysisen taidemuodon kautta on mielenkiitoista. Monet uskoon, uskomiseen ja uskonnolliseen yhteisöön liittyvät normit, kiellot ja säännöt liittyvät juuri ihmisen ruumiillisuuteen. Varsinkin alkuvoimainen viettienergia on nähty uskontojen perinteessä hyvin pelottavana ja syntisenä, minkä takia sitä on pyritty eri keinoin hallitsemaan ja tukahduttamaan. Jopa täysin luonnolliset tunteet ja tarpeet on saatettu nähdä likaisina ja tuomittavina. Tämä on aiheuttanut paljon sisäisiä ristiriitoja, ahdistusta ja syyllisyyden tunteita yhteisöön kuuluvan yksilön mielessä.

Henkinen ja hengellinen väkivalta on vaarallisinta silloin kun sen kohde ei edes tiedosta ja tunnista sitä mitä tapahtuu. Henkinen väkivalta on usein hyvin kokonaisvaltaista, ja kohdistuu yksilön koko persoonaan; tunteisiin, ajatuksiin, käyttäytymiseen, kuin myös arvoihin ja asenteisiin. Pahimmillaan kontrolli on täydellistä, niin ulkoisen kuin sisäisen maailman kontrollointia. Yhteisön laatimassa oppijärjestelmässä on olemassa oikeita tai vääriä tunteita ja ajatuksia. Jos yksilö ajattelee eri tavalla kuin opetetaan tai tuntee jotain ei-toivottavaa, hänestä tulee epäilyksen alainen ja hänen asemansa yhteisön jäsenenä tulee kyseenalaiseksi. Moniin uskontoihin liittyykin synnin käsite, ja synnin palkkana on kuolema ja rankaiseminen. Terveen yhteisön merkki sen sijaan on se että asioista voidaan keskustella ja esittää monenlaisia mielipiteitä.

Pahimmillaan väkivalta, olipa se henkistä, fyysistä tai hengellistä aiheuttaa monenlaista psyykkistä pahoinvointia. Osalla diagnosoidaan traumaperäisen stressihäiriön oireita, osa masentuu vakavasti ja ajautuu jopa itsetuhon partaalle. Kaikkien psyykkinen rakenne ei kestä repiviä sisäisiä ristiriitoja, jolloin heillä on vaara saada psykoottistasoinen häiriö. Varsinkin ne henkilöt jotka ovat kasvaneet uskonnollisen yhteisön sisällä, joutuvat usein melkoiseen identiteettikriisiin etsiessään itseään ja omaa elämäntapaansa. Itsenäistyessään he joutuvatkin läpikäymään raskaan ja vaativan prosessin; he joutuvat luopumaan menneestä ja rakentamaan uutta suuntaa elämälleen. Tietyllä tavalla prosessi muistuttaa nuoruuden itsenäistymiskehityksen vaiheita, kun yksilö luopuu ulkoisesta kontrollista ja auktoriteeteista alkaessaan yhä enenevässä määritellä itse oman elämänsä perusasioita. Omien uskomusten ja arvojen uudelleentarkastelun lisäksi yksilö joutuu luomaan itsensä uudelleen. Hän joutuu palaamaan minuutensa alkulähteille ja löytämään vastaukset kysymyksiin kuka, mikä ja millainen minä olen; mitä minä itse haluan, kaipaan ja tarvitsen; ja mihin minä loppujen lopuksi uskon. Usein tämä herättää muissa yhteisön jäsenissä vastustusta ja jopa ankaraa yksilön valintojen tuomitsemista. Joihinkin yhteisöihin liittyy karttamiskäytäntö, mikä tarkoittaa sitä että yhteisöstä eronnutta tai erotettua kartetaan, joskus jopa perheenjäsenet hylkäävät uskosta luopuneen, mikä on tietenkin hyvin raskasta.

Oman elämän rakentaminen uudelle pohjalle on usein vuosien prosessi, ja siinä yksilö voi tarvita apua. Kriisin, surutyön ja luopumisen kautta ihminen voi päästä uuden elämän alkuun ja vaikeiden kokemusten jälkeen ihminen voi eheytyä. Prosessi voi johtaa myös kasvuun ja eheytymiseen. Parhaimmillaan kaiken jälkeen ihminen kokee itsensä entistä vahvemmaksi ja varmemmaksi.

Laajan ja hyvin syvälle yksilön persoonaan menevän aiheen käsittely tanssin ja teatterin keinoin sisältää paljon mahdollisuuksia. Kokonaisuudessaan esitys oli hyvin fyysinen ja väkevä, ja harvoin näyttämöllä näkee näin railakasta ja alkuvoimaista tulkintaa! Kaikki kolme lavalla olleet tekivät vakuuttavaa jälkeä omassa roolissaan. Varsinkin molemmat tanssijat olivat niin aitoja ja paljaita omassa olemisessaan ja tekemisessään, että se tuntui väkisinkin myös katsojan lihassa. Välillä näyttämöllä nähtiin sellaista mäiskettä ja läiskettä, että ihmetellä saa miten tanssijan kroppa kaiken tuon käsittelyn kestää. Arvelen että teoksen tekeminen on ollut tekijöilleen vapauttava kokemus, ja sitä se on myös katsojalle. Parhaimmillaan taide-elämys voikin olla jopa katarttinen, ts. vapauttava ja puhdistava kokemus.

Paleltunut taivas –

Projektin johtaminen Hanna Korhonen

Esiintyjät: Venla Korja, Hanna Korhonen ja Sami Silen.

Ohjaus ja koreografia: Hanna Korhonen ja Kimmo Kovanen.

Sävellys ja äänisuunnittelu Sami Silen.