Unescon maailmanperintölistalla oleva Amalfin rannikko on yksi Italian kauneimmista rannikkoseuduista ja sen romanttiset kaupungit maailmankuuluja. Jo antiikin aikoina Rooman ylimykset viettivät Amalfin rannikolla kesiään siniseen Välimereen viettävillä vuorenrinteillä ja sitruunapuiden katveisiin rakennetuissa huviloissa. Amalfin rannikko sijaitsee Napolista etelään ja se on itse asiassa Sorrenton niemimaan etelärannikkoa. Rannikon kylät kuuluvat Salernon provinssiin, ja Salerno on myös läheisin vähän suurempi kaupunki.

Me tutustuimme Amalfin rannikkoon päivän kestävällä veneretkellä, mikä onkin siihen mielestäni loistava tapa. Varsinkin neljän viikon autolomalla saa autossa istua muutenkin, ja saipahan kuski kerrankin ottaa rennommin ja nauttia hänkin kauniista maisemista ja raikkaasta meri-ilmasta. Amalfin rannikolla on toinen toistaan viehättävämpiä kyliä kuin helmiä nauhassa, ja veneestä käsin näkee kuinka talot on rakennettu vieriviereen ja päällekkäisiin kerroksiin jyrkkiin rinteisiin. Päivän aikana sai samaa ihmetellä toistuvasti, miten ihmeessä talot onkin voitu rakentaa niin huikaiseviin paikkoihin.

DSC_6886.jpg

Amalfin rannikolla voi nauttia paitsi iki-ihanista Välimeren maisemista, myös pikkukaupunkien romanttisesta tunnelmasta, polveilevista kaduista, herkullisesta ruoasta. Alueella on myös paljon kävelypolkuja ja vaellusreittejä reippaammasta lomasta innostuneille.

Rannikon nimikkokaupunki Amalfiin kannattaa ehdottomasti tutustua paitsi maisemien, myös sen huikean historian takia. Amalfi on historiallisesti merkittävä kaupunki, sillä aikoinaan se oli Amalfin rannikkotasavallan vauras pääkaupunki ja Pisan ja Venetsian kaltainen suuri kauppamahti Välimerellä. Nykyään kaupungissa on vain 5400 asukasta ja sen pinta-ala on vain reilut 6 km². Vuonna 1 343 kaupunkia kohtasi järkytys, kun meri nieli sen muinaisen sataman ja keskustan syvyyksiinsä. Nykyinen keskusta onkin rakennettu ylemmäs laaksoon. Amalfin ylpeys on San And-rean katedraali, joka tunnetaan näyttävistä portaistaan. Sen rakennustyylissä on vaikutteita eri aikakausilta ja eri puolilta maailmaa.

DSC_6867.jpg

Kaupunki ja koko rannikko kuuluu UNESCO:n maailmanperintökohteisiin. Osa saarista on rauhoitettuja, jolloin nouseminen tai edes rantautuminen niille on kielletty. Osa saarista on lintujen pesintäaluetta, osa suojeltu muista syistä. Ei edes eräs rikas venäläinen liikemies ollut saanut ostettua haluamaansa saarta vaikka oli tarjonnut siitä mielettömän suuren summan. Kaikkea ei siis voi saada rahallakaan. Seudulla on kuitenkin paljon hienoja huviloita, kuten mm. Sophia Lorenzilla aikoinaan. Osa huviloista on vuokrattavissa esim. näyttävien juhlien järjestämiseen, kuten seurapiireillä on tapana.

Amalfin jyrkänteiden välissä on upeita uimarantoja, joilla voi päivänpaistattelun lisäksi harrastaa myös purjelautailua ja melontaa. Monilla hotelleilla on yksityiset rantansa, joihin pääsee vain hissillä tai kapuamalla satoja rappusia pitkin alas ja ylös.

Kävimme myös elokuvistakin tutusta Positanon kaupungissa, joka avautuu erivärisine taloineen kiemurtelevaan laaksoon matkalla Amalfin kaupungista rannikkoa ylös. Rinteeseen rakennettujen talojen sävyt, vuorien vehreys, rantakivien ruskeus ja meren sinisyys luovat lähes unenomaisen maiseman. Kaupunki on tunnelmallisimmillaan illalla, kun tuhannet lamput ja lyhdyt syttyvät valaisemaan kujia ja rakennuksia.

DSC_6840.jpg

Positanossa ei tasaista maata juuri ole, vaan koko kaupunki on rakennettu jyrkkään rinteeseen. Kaksi pääkatua tai paremminkin yhdyskäytävää kulkee halki kaupungin, ja satoja portaita riittää olitpa sitten menossa ylös-tai alaspäin. Kaupunki ei ole siis mikään nivelvaivaisen paratiisi, jo yhden päivän aikana saa kavuta portaita ihan riittämiin. Onneksi olimmekin kaupungissa vain lyhyellä vierailulla, jos olisimme viivpyneet pitempään olisi varmasti tullut jo tiukat paikat - muutakin kuin pohkeet, sillä niiden kanssa aina pärjää.

Positano on kalliin maineessa ja suosittu hää- ja luksusmatkakohde, mikä näkyy hotellien ja liikkeiden hinnoissa. Myös Positanon käsityötuotteet, kuten värikkäät keramiikka-astiat, nahkasandaalit ja pellavamekot ovat kuuluisia Etelä-Italian erikoisuudesta, sitruunalikööri Limoncellosta puhumattakaan. Aidot käsityöt tietenkin maksavat, mikä on aivan oikein, pitäähän käsityöläisenkin elää ja jos turistilla on varaa matkustaa tänne loman viettoon, on hänellä kai varaa myös maksaa ostamistaan tuotteista ja palveluista.

Amalfin rannikkoa voi tutkia toki myös autolla, mutta heikkohermoisen ei kannata ratin taakse istahtaa. Rantatie on kapea ja pudotus mereen jyrkkä, mikä ei näy paikallisten hurjastelussa. Bussit tyyttäävät jyrkissä mutkissa varoittaakseen vastaantulevia, pikkuautot ohittelevat ja skootterit hurjastelevat kaiken keskellä- sananmukaisesti keskellä tietä puikkelehtien autojen välistä mistä suinkin pääsevät etenemään. Kun palasimme päivän retkeltämme, työpäivä oli monella paikallisella jo päättynyt ja he olivat jääneet juttelemaan tuttaviensa kanssa keskelle tietä. Kapean tienreunaan oli pysäköity auto, ja siihen nojaili keskellä tietä pylly pitkällä mies, joka vaihtoi kuulumisia tuttavansa kanssa. Joku toinen oli pysäyttänyt skootterinsa parkissa olevan auton rinnalle, ja siinä he juttelivat kaikessa rauhassa eivätkä tehneet elettäkään että olisivat siirtyneet syrjään kun yritimme ohittaa heidät kapealla tiellä. Paikallista elämänmenoa parhaimmillaan- tai pahimmillaan, miten sen nyt ottaa. Ei ihme ettei näillä etelä-italialaisilla ole juurikaan stressiperäisiä sydän-ja verisuonisairauksia.