Jätimme jäähyväiset Gardajärvelle toivoen pääsevämme sinne mahdollisimman pian takaisin. Olisi mieli tehnyt jäädä sinne paljon pitemmäksi aikaa, mutta tällä kertaa matkamme pääkohde oli Toscana, missä emme ole aikaisemmin käyneet. Italiassa on tullut käytyä monta kertaa, niin etelässä kuin pohjoisessa, mutta Toscanaan en ole vielä ehtinyt, joten oli jo korkea aika päästä tutustumaan alueen moninaiseen tarjontaan.

Ajelimme alkumatkan Modenaan saakka pieniä teitä pitkin ja saimme samalla tutustua Pohjois-Italian maaseutuun. Jotkut kylät olivat aika kurjan näköisiä, talot ja navetat näyttivät osittain jo rappeutuneen. Toiset kylät taas näyttivät pursuavan virkeyttä ja toimeliaisuutta. Niissä talotkin olivat siistejä, samoin pihapiiri hyvin hoidettu. Ehdin juuri ajatella ohran olevan jo niin kypsää että sitä voisi puida, kun samassa jo näinkin puimakoneen rouskuttavan kullankeltaista viljaa. Saimme ihailla myös monen hehtaarin kokoisia auringonkukkapeltoja, jotka hehkuivat kilpaa kuuman auringon kanssa. Peltojen reunamilla on pitkiä sypressirivistöjä, jotka seisovat kuin sotilaat suorassa rivissä, ne on istutettu suojaamaan tuulelta. Bolognan jälkeen maisema alkoi muuttua mäkisempään suuntaan ja pian olimmekin jo Toscanan puolella. Sain taas haukkoa henkeä kiemuraisilla teillä mäkien käydessä yhä jyrkemmiksi ja maisemien jylhemmiksi. Vuorilla kasvaa puita ja pensaita, joten ne eivät ole hetikään niin korkeita kuin Alpit. Vuorenrinteillä näkyi myös pengerrettyjä viljelmiä, joissa kasvaa viinipensaita ja oliivipuita.

Olimme varanneet majoituksen Interhomen kautta pienestä kylästä läheltä Firenzeä. Nyt emme asuisi hotellissa, vaan Villa Belvederessä, missä on yhdeksän lomahuoneistoa. Kyseessä on 1600 luvulla rakennettu Villa, joka on korjattu ja uudistettu perusteellisesti pari vuotta sitten. Myöhään iltapäivällä saavuimme pieneen kylään, Insica Val d’Arnoon, joka sijaitsee Arno-joen rannalla. Meille oli annettu vain avaimennoutopaikan osoite, mistä meitä lähdettiin opastamaan varsinaiseen majapaikkaamme, joka sijaitsi korkealla mäen rinteellä pensaiden ja muurien suojassa. Menimme kirjautumaan sisään, ja meidät vastaanottanut nainen lähti näyttämään meille tulevaa huonettamme. Lähdimme kipuamaan korkeita rappuja ylöspäin, portaat kääntyivät ja jatkuivat taas ylöspäin monta kertaa. Puolessa välissä päätin kysyä kuinka korkealla huoneemme olisi? - On the top, on the Tower, vastasi nainen ja viittoi ylöspäin. Siis ylimmässä kerroksessa, Tornissa. Missään etukäteistiedoissa ei oltu mainittu että huoneisto olisi korkealla ja sinne pääsisi vain portaita pitkin!?

Pakkohan se on käydä katsomassa, vaikka ajattelin jo tässä vaiheessa että en voisi millään kulkea portaita edestakaisin kuuden päivän ajan. Huone oli pieni, mutta kaunis ja ihastuttavan romanttinen kimaltelevine kattokruunuineen. Parasta kaikesta sieltä oli hulppeat näköalat kahteen eri suuntaan, alas laaksoon ja ympäröiville vuorille.

Onko teillä mitään muuta huonetta vapaana, kysyimme? Se täytyy tarkistaa, nainen vastasi. Sillä aikaa kun nainen tarkisti varaustilanteen, mietimme mitä tekisimme. Päätimme katsoa ensin mitä muuta olisi tarjolla. Nainen kertoi, että toinen samanlainen huone vapautuisi seuraavana päivänä kerrosta alempaa, mutta sinnekin joutuisi kulkemaan portaita edestakaisin. – Meillä on myös isompi huoneisto vapaana, haluatteko nähdä sen? Kyllä halusimme. Menimme naisen perässä varsinaiseen päärakennukseen, missä oli useampi huoneisto. Nainen avasi kaksinkertaiset ovet, ja esitteli huoneiston missä oli kaksi makuuhuonetta ja yhdistetty keittiö-olohuone. Lisäksi siinä oli oma terassi. Joutuisimme tosin maksamaan siitä pientä lisähintaa. Tilaa oli yllin kyllin, mutta oliko huoneisto tarpeeksi valoisa? Hmm, kun ovet ja ikkunaluukut aukaisi, makuuhuoneet olivat kyllä valoisia, mutta olohuone jäi vähän pimeäksi. No todennäköisesti emme ehtisi oleskella siellä kovin paljon. Emme tosin olisi tarvinnut kahta makuuhuonettakaan, vaan mieluummin nukumme samassa sängyssä. Päätimme silti ottaa isomman kaksion, tulisimme olemaan täällä melkein viikon ja olihan toki mukavaa että tilaa olisi tarpeeksi. Ja saisin vihdoinkin purkaa kaikki matkalaukut, kun yhtä yötä varten ei kehtaa kaikkia tavaroita edes kantaa hotelliin...

Kun söimme vaatimatonta illallista, tonnikalapastaa lisukkeineen, oveen koputettiin. Siellä oli samainen nainen samppanjapullon kanssa, mukana pieni kortti jossa luki ' With compliments'. Vaatimaton illallinen muuttuikin samppanjan myötä juhlavaksi kun löysimme kylmälaukusta sen seuraksi kerrassaan mainiota brie-juustoa…

DSC_2601.jpg

DSC_2600.jpg