Indigoa voinee hyvällä syyllä sanoa metallioopperaksi, ovathan sen säveltäneet Apocalyptikasta tunnetut hevimiehet Perttu Kivilaakso ja Eicca Toppinen. Mutta vaikka oopperassa onkin metallinen sointi, noudattaa se silti parhaita oopperaperinteen traditioita. Teos sisältää niin johtoaiheita, lyyrisiä aarioita, kauniita duettoja, voimakkaita kuorokohtauksia kuin tanssia. Säveltäjät kehaisevat häpeilemättä tehneensä kauneimman oopperan sitten Turandotin. Heviasenne näkyy siinäkin että miehillä on rohkeutta tehdä asiat omalla tavallaan. Ehkä kukaan muu ei uskaltaisikaan säveltää näin romanttista tarinaa teknisellä 2010-luvulla. Kauniisiin aarioihin ja koskettaviin duettoihin tiivistyvät suurimmat tunteet; rakkaus, menetyksen aiheuttama tuska, pelko ja epätoivo. Mutta pitkätukkaiset romantikot eivät pelkää menettävänsä katu-uskottavuuttaan, vaan luottavat paitsi omaan intuitioon myös pitkään kokemukseen musiikin saralla ja oopperaperinteen tuntemukseen. Varsinkin Kivilaakso on intohimoinen oopperanystävä.

Yhteistyö Indigon ympärillä on ollut tiivistä ja saumatonta. Miehet ovat tehneet Apocalypticassa niin paljon töitä yhdessä että korkeintaan bändin pojat pystyvät ehkä arvaamaan kumpi on tehnyt jonkin tietyn kohdan musiikista. Heillä oli samanlainen näkemys siitä mitä ovat tekemässä, millainen teoksen tulee olla ja mitkä ovat henkilöiden syvällisemmät tasot. Kapellimestari Jaakko Kuusisto oli tehnyt myös ihailtavaa työtä sovittaessaan oopperan sinfoniaorkesterin soitettavaksi. Ja hyvinhän tuo orkesteri taipuikin ajoittain vaadittavaan jytinään temmaten myös yleisön mukaansa. Samoin taitavat solistit kuin myös vaikuttava kuoro saivat tarinan elämään.

Itse tarina on ajaton ja ikuinen rakkaustarina, se kuinka pitkälle ihminen on valmis menemään rakkaansa takia. Toivo, pelko ja epätoivo, sekä rakkaan menettämisen aiheuttama tuska vuorottelevat. Pelottavan lähelle nykyaikaa tarinan tuo konteksti missä kaikki tapahtuu. Tapahtumat keskittyvät ylikansallisen lääkeyhtiön epäeettisiin lääkekokeisiin. Orjuuttavat lääkkeet tekevät ihmisestä tahdottomia, ja aiheuttavat pahoja sivuvaikutuksia. Kaikki eivät kuitenkaan alistu tilanteeseen, vaan nousevat kapinaan ja vaativat korvauksia. Ja kun oopperassa ollaan, liikutaan monella tasolla; rinnakkaistodellisuudessa, unimaailmassa ja yksilöiden alitajunnassa, jossa syvin taso on indigotila. Tähän ihannetilaan kaikki haluaisivat päästä, mutta lääkefirman lupauksista huolimatta niin ei käykään.

DSC_5644.jpg

Säveltäjien hevitaustasta huolimatta teoksella ei ole mitään tiettyä kohderyhmää, vaan se todennäköisesti tavoittaa monenlaisia kuulijoita, aivankuten Apocalyptikan keikoillakin käy monen sukupolven edustajia. Tämä näkyi myös Kansallisoopperan esityksessä. Lämpiössä liikkui monennäköisiä ja eri-ikäisiä katsojia, nuorista vanhoihin, hyvinkin erilaisen habituksen omaavia. Jotkut olivat ehkä elämänsä ensimmäistä kertaa oopperassa, minne heidät oli houkutellut ehkäpä juuri säveltäjien hevitausta. Ehkä juuri erilaisuudestaan johtuen Ingigo oli virkistävää kuultavaa! Nimenomaan uusia teoksia sekä rohkeita ja ennakkoluulottomia tekijöitä oopperamaailma tarvitsee.

Indigo Kansallisoopperassa helmikuussa 2016. Kantaesitys nähtiin 22.1.2016.

Sävellys Perttu Kivilaakso ja Eicca Toppinen

Libretto Sami Parkkinen.

Musiikin sovitus, orkestrointi ja musiikin johto Jaakko Kuusisto.

Ohjaus Vilppu Kiljunen.

Koreografia Reija Wäre