EMMA (Espoon modernin taiteen museo) esittelee tänä syksynä merkittävän avantgarde-taiteen edelläkävijän, italialaisen Carol Raman (1918-2015) taidetta tämän ensimmäisessä retrospektiivisessa kiertonäyttelyssä. Näyttelyssä on esillä parisataa teosta Raman laajasta tuotannosta vuosilta 1936 -2005. Rama kuoli vain kolme viikkoa ennen näyttelyn avaamista 97 vuotiaana. Suurelle yleisölle pitkään tuntemattomana pysynyt Carol Rama oli modernin ajan taiteilija, joka loi omaa taidettaan kaanonin ulkopuolella lokeroitumatta selvästi mihinkään 1900-luvun taidesuuntaukseen. Nykypäivän katsojalle Raman herkkä ja psykologisesti latautunut taide avautuu omaperäisenä ja riippumattomana avantgarde-taiteena, jota formaalit säännöt eivät ole pidätelleet. Raman kantavat teemat läpi vuosikymmenten, - seksuaalisuus, hulluus, elämä ja kuolema – puhuttelevat ja koskettavat juuri nyt.

Rama ei saanut mitään muodollista taidekoulutusta, vaan loi itse oman uniikin kuvakielensä. Naisille 1900-luvun alussa suositeltu ja viattomana pidetty akvarellimaalaus ei suinkaan riittänyt hänelle, vaan hän kokeili ja yhdisteli rohkeasti eri materiaaleja keskenään. Rama käytti teoksissaan niin orgaanisia kuin epäorgaanisia materiaaleja: käytettyjä ruiskuja, tekoturkiksia, tekosilmiä, kynsiä ja sähkölaitteiden osia. Erityisen läheinen materiaali hänelle oli polkupyörän sisäkumit, olihan hän itse polkupyörätehtailijan tytär.

Hylätyt materiaalit kertovat tarinaa hylätystä tytöstä, jonka suuresti ihailema isä kuoli oman käden kautta ja äiti kärsi mielenterveysongelmista. Rama on kertonut tekevänsä taidetta parantaakseen itseään ahdistuksesta, mutta epäselväksi jäi halusiko hän edes parantua. Tyhjän kankaan edessä hän tunsi olevansa turvassa ja maalaaminen lievensi hänen pelkojaan. Silti epäillä saa hänen ns. hulluuttaan, sillä se vaikuttaa olleen tietoista taiteilijapersoonan imagonrakennusta. Monet Raman teokset ovatkin provokatiivisia, jotka pyrkivät hätkähdyttämään katsojaansa. Rama halusi herättää voimakkaita tunteita, ja siinä hän onnistuu.

Omien sanojensa mukaan Carol Rama oli sivistymätön ja villi, mutta hänen henkilökohtaiset arkistonsa kertovat jotain muuta. Vuosikymmeniä kattava taidearkisto paljastaa hänen seuranneen tarkasti eurooppalaista taidekenttää. Taiteilija halusi tietoisesti luoda itsestään estottoman, hieman hullun ja villin naisen kuvan. Tämä oli tietoista hämäystä, sillä hänen sosiaalinen verkostonsa oli laaja ja hän tunsi henkilökohtaisesti monia merkittäviä 1900-luvun taiteilijoita ja kirjailijoita. Rama tuntui vetäneen puoleensa älykkäitä ja rajoja rikkovia ihmisiä. ” Kunpa olisin tuntenut sinut aiemmin” – oli Pablo Picasso sanonut Ramalle tavatessaan tämän ensimmäisen kerran.

Helsingin uudistetun taidemuseon, (nykyinen HAM) avausnäyttely Ai Weiwei@ Helsinki tuskin voisi olla vaikuttavampi ja kansainvälisesti mielenkiintoisempi kuin mitä se nyt on. Maailman kuuluisimman nykytaiteilijan Ai Weiwein näyttely täyttää 12-metriset kaarihallit suurilla ja toinen toistaan vaikuttavimmilla teoksillaan. Ai Weiwein taide on kaikin tavoin suuren mittakaavan taidetta ja itse asiassa hän johtaakin valtavaa taidekoneistoa. New York Timesin mukaan Ai on pitänyt vuoden 2004 jälkeen sata yksityisnäyttelyä ja osallistunut 350 ryhmänäyttelyyn. Tahti on käsittämätön, etenkin kun suuri osa näyttelyistä on ollut Kiinan ulkopuolella. Sinne hänellä itsellään ei ollut mitään asiaa neljään vuoteen, mutta Ain taide on kiertänyt maailmaa siitäkin edestä. Takavarikoidun passinsa hän sai takaisin heinäkuussa, ja muutti hetimiten Berliiniin. Mitä kapeammaksi Ain elintila on Kiinassa käynyt, sitä suuremmaksi tuntuu kasvaneen hänen taiteensa.

Suomeen ja Helsinkiin Ai hän halusi tehdä näyttelyn puusta, ja sitä on käytetty monin tavoin suurissa teoksissa. Etelä-Kiinasta kerätyistä rungoista ja oksista koottu Puu (2010), on kuusi metriä korkea laajalatvainen teos. Toinen Helsingissä nähtävistä uusista teoksista, Valkoinen talo, on Qing-kauden asuinrakennus, jota Ai on muokannut uuteen uskoon ja sutinut valkoisella maalilla upeat kaiverrukset piiloon. Esillä on useita perinteisiä puunkäsittelytekniikoita hyödyntäviä teoksia, kuin designobjekteja. Ain käyttämät materiaalit ovat yleensä äärimmäisen latautuneita, vaikkeivät aina heti näytä siltä. Puuhun liittyy valtavasti assosiaatioita. Se istutetaan, kun rakennetaan uutta ja rauhaa. Kun Ai assistentteineen sorvaa perinteisiä huonekaluja uuteen uskoon, ja tekee niistä käyttöesineinä hyödyttömiä, hän samalla muokkaa historiaa.Teoksiin kohdistuu myös valtava kaupallinen kiinnostus, joten teosten vaatima kymmenien työntekijöiden, muun muassa perinteisten puuseppien, työ on ollut mahdollista. Parhaimmillaan Ai onkin juuri näissä suurissa installaatioissa, joissa kohtaavat Ain pääteemat: Kiinan historia ja nykyaika, perinne ja muutos, yksilö ja järjestelmä.

Kun puhutaan Aista, puhutaan aina myös mediailmiöstä. Ai on digiajan renessanssi-ihminen; aktivisti, taiteilija ja elokuvaohjaaja, itseoppinut arkkitehti, designeri, antiikin keräilijä, kuraattori ja dokumentaristi. Hänen elämästään on tehty elokuva, näytelmä, ja useita kirjoja. Hän on nykytaiteen megailmiö, jollaista ei ole ennen koettu. On vaikea keksiä toista nykytaiteilijaa, joka tunnettaisiin yhtä laajasti taidepiirien ulkopuolella ympäri maailmaa. Kun Ai on itse jatkuvasti viranomaisten tarkkailun alla, hän tuntuu päättäneen jakaa itsensä maailmalle kokonaan internetissä. Some ja twitter laulaa viesteistä ja kuvista, ja puhelin vilkkuu jatkuvasti. Taiteilija itsekin toteaa, ettei häntä olisi ilman internetiä.

Ai Weiwein taide on yhtä kuin hänen elämänsä. Samalla hän edustaa monia muitakin vaiennettuja kiinalaisia ja muita vastarinta-ajattelijoita. Teoksia on mahdoton irrottaa Aista ja hänen elämästään. Taiteilijan ja teosten poliittisuuden huomioon ottaen, on yllättävää, kuinka kaunis ja esteettinen näyttely silti on! Heti kun astuu näyttelytilaan, katsoja aistii itseään monta kertaa suuremmat teokset, jotka valtavalla koollaan pysäyttävät ja herättävät kunnioitusta. Mutta tässä ei ole kaikki: tunnelma tilassa on teosten taustalla olevista järkyttävistä tarinoista huolimatta rauhoittava. Tämä näyttely on koettava itse, sitä ei todellakaan voi kertoa pelkillä kuvilla tai sanoilla!