Eilen illalla 23.7. kuultiin ja nähtiin Leos Janacekin Kuolleesta talosta -oopperan ensi-ilta Savonlinnan oopperajuhlilla. Esitys on Walesin kansallisoopperaan tuotantoa, jota on täytynyt muokata jotta se voidaan esittää keskiaikaisessa Olavinlinnassa. Ooppera pohjautuu venäläisen klassikkokirjailijan Fjodor Dostojevskin omakohtaisiin kokemuksiin vankileiriltä perustuvaan Muistelmia kuolleesta talosta-romaaniin. Dostojevski on nuoruuteni lempikirjailija, jonka teoksia opiskeluaikoina suorastaan ahmin. Dostojevski tuomittiin poliittisen toiminnan vuoksi kuolemaan, mutta kuolemantuomio peruttiin ja sen sijaan kirjailija lähetettiin vankileirille Siperiaan. Dostojevski tunnetaan psykologisen romaanin luojana, sillä hän oli erityisesti ihmismielen pimeän puolen tutkija, joka kykeni kuvaamaan tarkasti myös ihmismielen sairaita puolia. Silti hän pyrki löytämään paatuneestakin rikollisesta jotain hyvää. Samoin Janacekin oopperassa jokaisella vangilla on oma ihmisarvo huolimatta siitä, että he ovat yhteiskunnan ns. pohjasakkaa.

Vankileiri toimii metaforana koko yhteiskunnalle. Toisaalta vankilassa kaikki ovat samanarvoisia riippumatta aikaisemmasta asemastaan yhteiskunnassa. Niin kirja kuin oopperakin perustuu vankien tarinoihin jotka sivuavat toisiaan ja lopulta kohtaavatkin. Dostojevskin romaanissa kuvataan vankien kohtaloita siten, että kirjailija antaa kunkin kertoa oma tarinansa ja saada siten äänensä kuuluviin. Samaa tekniikkaa on käytetty oopperassa, joka on kuin elokuvallinen kollaasi, joka on rakennettu useiden eri tarinoiden ympärille. Tämä tuo omat haasteensa esitykselle, mutta toisaalta paljastaa hyvin elämän mielettömyyden. Itselläni tulee mielleyhtymiä viime aikojen viharikoksiin eri puollilla Eurooppaa ja monien Suomessa tyypillisten tappojen taustalla olevaan impulssikontrollin menetykseen. Oopperassa on synkästä aiheesta huolimatta myös groteskia huumoria ja inhimillistä lämpöä. Esityksen keskivaiheilla nähdään kömpelö pantomiimikohtaus, joka mielestäni oli ihan turhaa häslinkiä ja sen olisi ihan hyvin voinut jättää pois.

Oopperassa vapauden vertauskuvana toimii kotka, joka on aluksi haavoittunut mutta jonka vangit hoitavat terveeksi. Lopussa Kotka päästetään vapaaksi. Dostojevskin mukaan ihmisen tehtävä onkin oppia virheistään ja tietyllä tavalla kasvaa ihmisenä. Elävän kotkan tuominen yleisöesitykseen on Suomessa kielletty toisin kuin Englannissa. Esityksen lopussa liitelevä Kotka nähdään suurena heijastuksena Olavinlinnan kiviseinää vasten. Tarkkasilmäinen saattoi kuitenkin havaita myös ihan oikean elävän linnun liihottelevan esityksen aikana näyttämön yläpuolella, se taisi olla kyyhkynen vai liekö ollut vain pulu. Kotkan lentäessä kuoro laulaa useaan kertaan: " Kotka on kuningas! Ylösnousemus! Vapaus!"

Janacekin musiikkia ei ole helppoa ymmärtää, eikä se välttämättä avaudu kaikille helposti, mutta siitä huolimatta se vangitsee ja pitää otteessaan läpi koko teoksen. Janacek kuvaa taitavasti ihmisen alkukantaisia tunteita ja ns. pimeitä puolia, eli tekee sen musiikillaan minkä Dostojevski teki tekstillään. Savonlinnan oopperajuhlaorkesteri tekee takuuvarmaa työtä, soittaa tehokkaasti ja täsmällisesti läpi koko teoksen. Samoin kuoro on valmennettu hyvin ja laulaa voimakkaasti. Oopperan esityskieli on tsekki, mikä kuulosti yllättävän sujuvalta ja hyvältä. Yksittäisistä solisteista nousee ylitse muiden kaksi, tenori Mika Pohjanen ja baritoni Claudio Otelli, jotka molemmat tekevät erittäin vahvan tulkinnan omassa roolissaan. Sen sijaan paljon etukäteen esillä olleen Ville Rusasen esitys jää vaisuksi. 

Kuolleesta talosta:

Musiikin johto Tomas Hanus, Ohjaus David Poutney.