Anttolanhovin historia ajoittuu 1600-luvun alkuun Nuijasodan jälkeisiin vaiheisiin. Kuningas Kaarle perusti uusia kartanoita, joita hallitsivat ulkomailta tulleet aateliset. 1700-luvulla kartanon isännyys vaihtui isännältä toiselle ja pikkuhiljaa tila kasvoi kasvamistaan. Parhaimmillaan Anttolan hovilla oli 24 torpparia ja 2020 ha maata. Lopullisesti Hovi heräsi eloon 1890-luvulla, kun Jalkasen veljekset isännöivät tilaa ja rakensivat sinne sekä höyrysahan että höyrymyllyn. hovi olikin alueen suurin työllistäjä. Varsinainen tarina alkaa Anttolan Hovin mäeltä, jonne valtio perusti säterikartanon veron keruuta varten. Kartanon loiston aikaa elettiin v:na 1917-1920 jolloin ruhtinaspari Lopuchin-Demidoff pakeni Venäjän vallankumousta syrjäiseen Savoon. Ennen vallankumousta Demidoffien elintason turvasi tuhansien hehtaarien maatila Ukrainassa ja sikäläiset sokeri- ja huonekalutehtaalla. Everstiruhtinas  oli tumma, komea ja pitkä mies, hänen vaimonsa puolestaan siro ja pieni. Yhdessä he olivat tuttu näky niin metsästysretkillään kuin ajelemassa komeilla kieseillään. Ruhtinasperheen muuttoa Anttolaan muisteltiin pitkään. Heidän maallinen omaisuutensa tuotiin lotjilla rantaan, mistä pitkä kulkue jatkoi Hovinmäelle. Vaikka ruhtinaspari onnistui pelastaa vain murto-osan omaisuudestaan, riitti siinäkin rahvaalle ihmettelemistä. Loistoon ja helppoon elämään tottunut ruhtinaspari joutui kuitenkin lähtemään kartanosta jo kolmen vuoden jälkeen tuhlattuaan suuren osan omaisuudestaan. Viimeiset vuotensa ruhtinas elätti perheensä tavallisena työmiehenä ja kuoli v. 1957.

Tämän päivän Anttolanhovi sijaitsee Saimaan rannalla kolmen kilometrin päässä vanhasta kartanosta. Talossa järjestetään paljon kursseja, mutta se palvelee myös tavallisia matkailijoita. Jos päärakennuksen majoitustilat tuntuvat liian vaatimattomilta, vaativampaan makuun on tarjolla hulppeita Art & Design huviloita, jotka on nekin rakennettu suomalaisista materiaaleista, puusta ja kivestä. Meidän kurssityöntekijöiden käyttöön oli varattu yksi tällainen huvila, vaikka minä en lopulta asunutkaan siellä. Huvilat ovat hienoja ja kalliisti rakennettuja, mutta mielestäni hiukan epäkäytännöllisiä. Varsinkin yhteisiin tiloihin on satsattu selvästi enemmän kuin makuuhuoneisiin. Makuuhuoneet olivat nimittäin niin pieniä ja ahtaita, että itseäni alkoi heti saavuttuani ahdistaa ajatus, että joutuisin nukkumaan melkein kylki kyljessä toisen työntekijän kanssa pienenpienessä huonessa, missä ei ollut kuin yksi kaappi eikä yöpöytää ollenkaan. Vapaata lattiapintaa ei käytännössä juuri ollut sänkyjen ja kaapin välissä. Onneksi minulle järjestyi päärakennuksen puolelta tilava huone, missä oli kaappeja ja tilaa yllinkylllin. Pitkien ja intensiivisten päivien jälkeen oli hyvä saada rauhoittua ja olla itsekseen, ja nukkua kunnolla. Viikon aikana sainkin kuulla ettei huvilassa muutenkaan kaikki toiminut niinkuin olisi pitänyt. Sauna ei kuulemma lämmennyt, suihkuista tuli joko kylmää tai kuumaa vettä, ilmastointi oli niin tehokas että yöllä paleli jne. Kysymyshän onkin aina siinä miten näitä asioita arvottaa, panostaako kauneuteen ja näyttävyyteen, vai käytännöllisyyteen. Vaikkei näiden asioiden tietenkään pitäisi olla ristiriidassa keskenään.

 

 

image.jpgimage.jpg