Viimeinen kohteemme Italiassa oli tällä kertaa Trieste. Tämä Adrianmeren kainalossa sijaitseva n. 200 000 asukkaan satamakaupunki sijaitsee meren ja vuorten välisellä kapealla ja jyrkänteisellä kaistaleella. Pikku-Wieniksikin kutsuttu kaupunki on varsinainen kulttuurien kohtauspaikka ja henkii keski-eurooppalaista tunnelmaa. Monen mielestä Trieste muistuttaakin enemmän Itävaltaa kuin Italiaa, mutta itselleni tästä tuli mieleen lähinnä Nizza. Kaupunki on aikoinaan kuulunut Rooman valtakuntaan, ja myöhemmin sen valloittivat itävaltalaiset. Tästä muistona on mm. Miramaren linna, Itävaltalaiseen Habsburgien sukuun kuuluneeseen arkkiherttua Maximillianille rakennettu upea linna Miramaren niemenjärjessä, mihin kävimme tänään tutustumassa. Trieste oli aikoinaan Itävalta-Unkarin merkittävin satamakaupunki ja sataman toiminta on edelleenkin hyvin vilkasta. Meren läheisyydestä huolimatta Trieste ei ole mikään rantalomakohde vaan sopii paremmin taiteen ja kulttuurin ystäville, ja sen vanha charmi onkin inspiroinut monia kirjailijoita ja muita taiteilijoita.

Mekin saimme viettää täällä hyvin kulttuuripitoisen viikonvaihteen. Heti sunnuntai-aamupäivällä lähdimme kaupungille ja katselimme kahden nuoren ballerinan esitystä Piazza d' Unita Italialla. Nuoret naiset olivat siroja ja kauniita, mutta myös rohkeita tullessaan kadulle tanssimaan keskellä kirkasta kesäpäivää, sillä klassista tanssia näkee kadulla harvemmin. Katseltuamme tovin aikaa tanssijoiden esitystä, suuntasimme Revoltella museoon, jonka perusti aikoinaan triesteläinen paroni ja menestynyt liikemies Pasquela Revoltella v. 1872. Paroni jätti palatsinsa ja sen arvokkaan irtaimiston kokonaisuudessaan Triesten kaupungille. Museossa oli laaja näyttely kuudessa kerroksessa, sisältäen paljon patsaita ja muotokuvia, mutta myös modernia taidetta, mikä oli varsin piristävää Firenzen klassisen taiteen jälkeen. Itselleni jäi mieleen mielenterveyteen liittyviä teemoja käsitellyt teossarja ja iskulause ' Vapaus on terapeuttista'. Ilmeisesti se on tehty niihin aikoihin kun  mielisairaalat suljettiin Italiassa ja kaikki hoidetaan avohoidossa mikä on miltei aina suljettua laitosta parempi vaihtoehto.

Museovierailun jälkeen joimme kahvit tyylikkäässä katukahvilassa, joita kaupungissa riittää. Trieste on varsinainen kahviystävän mekka, mikä sopii erinomaisesti kaltaiselleni kahvikissalle. Cafe americano maksoi vain 2,50 ja cappucino 3,50 € ja kahvin kanssa tarjoiltiin kakkuviipaleet perimättä niistä erillistä hintaa. Kahvitauon jälkeen oli vuorossa vaatteiden vaihto sillä olimme varanneet liput Verdin säveltämään oopperaan, joka esitettiin hänen kunniakseen nimetyssä Teatro l' Verdissä. Fallstaff oli ainoa mitä meni teatterissa sinä päivänä, joten meillä ei ollut valinnanvaraa. Koominen ooppera ei todellakaan ole parasta Verdiä, ja kaksi ensimmäistä näytöstä olivatkin melkoisen kömpelöä katseltavaa. Mieleen tuli lähennä suomalainen kesäteatteri ja mietimme jo väliajalla, pitäisikö lähteä pois kesken esityksen. Mutta koska se on vastoin periaatteitani, jäimme katsomaan esityksen loppuun. Eihän keskeneräistä työtä voi edes arvioida. Ja niinhän siinä sitten kävi että viimeinen näytös nosti esityksen ihan eri tasolle, ja antoi kaipaamaani syvyyttä teokselle. Kuoron ja orkesterin suoritukset olivat oopperan parasta antia, mutta toki joukossa oli myös hyviä sooloja sekä pari duettoa.

Autoilijalle Trieste on ollut melkoinen koettelemus. Kaupunkiin laskeudutaan korkealta vuorelta kapeaa ja mutkaista tietä pitkin. Majapaikkamme täällä on ollut Villa Bottacin, kaunis ja viihtyisä villa rauhallisella alueella. Tänne päästäkseen pitää ajaa todella kapeaa kujaa, sivupeilit melkein raapivat kivettyä seinää ja pihaan päästäkseen pitää tehdä yhdeksänkymmenen asteen käännös minimaalisessa tilassa. Kuskin taitavuudesta huolimatta ensimmäisellä kerralla ajattelimme että saapa nähdä miten käy, jos pääsemmekin pihaan asti, miten täältä pääsee enää pois...