lauantai, 17. syyskuu 2016

Horecnan uudenlainen Romeo ja Julia

Natalia Horecnan uusi ja rohkea koreografia vanhasta klassikkobaletista sai minut haukkomaan henkeä ja pidättelemään liikutustani, vaikka se olikin turhaa, sillä  kyyneleet tulvivat silmiin monta kertaa esityksen aikana. Romeon ja Julian kuolematon rakkaustarina on todella vaikuttava teos, joka jättää vahvan tunnemuiston pitkäksi aikaa. Romeossa ja Juliassa Horecna osoittaa mitä ymmärtämättömyys ja rakkauden puute voivat aiheuttaa ihmiskunnalle. Kaikesta huolimatta koreografi uskoo edelleen paremman maailman mahdollisuuteen.

Vaikka tarina on vanha, on Horecna onnistunut luomaan täysin uudenlaisen teoksen rikkomalla vanhan kaavan ja muuttamalla mm. musiikin ja kohtausten järjestystä. Vaikka kyseessä on klassinen baletti, ei teoksessa ole sitä kovinkaan paljon. 2. näytöksen alussa on kohtaus, missä Romeo ja Julia tanssivat dueton klassisen baletin tyyliin, muutoin teoksen tanssi on hyvinkin modernia ja liikekieli persoonallista. 

Natalia Horecna on tämän hetken kuumimpia tanssiteatterin nimiä Euroopassa. Hänen teoksensa ovat ilmaisuvoimaisia ja mielikuvituksellisia. Eräs produktiossa mukana ollut tanssija kuvaa hänen olevan kun lämmin tuulahdus tanssin kentällä. Horecnan ohjaustyyli on myös poikkeuksellinen sillä hän käyttää paljon aikaa keskusteluihin tanssijoiden kanssa saadakseen tanssijat löytämään itsestään syvempää tulkintaa. Ja selvästi nämä keskustelut ovat tuottaneet tulosta. Vaikka produktion aikataulu on nopea ja työskentely intensiivistä, Horocna onnistuu tavoitteessaan ja saa tanssijat uskaltautumaan menemään pitemmälle. Tärkeintä ei ole liikkeiden loputon hiominen ja täydellisyydentavoittelu, vaan syvemmän tulkinnan löytäminen.

Teoksessa kuullaan myös Sergei Prokofjevin kaunista musiikkia kapellimestari Pietro Rizzon johdolla. 17.9. esityksessä Romeon osan tanssi Ilja Bolotov ja Juliana nähtiin Linda Haakana. Kyseessä on Suomen kansallisoopperaan ja baletin sekä Slovakian Kansallisteatterin yhteistuotanto.

lauantai, 17. syyskuu 2016

Alice Neel Ateneumissa

Amerikkalainen Alice Neelin muotokuvanäyttely Ateneumissa esittelee 71 Neelin maalausta vuosilta 1926-1984. 1900-luvun merkittävimpiin figuratiivisiin maalareihin kuuluva Alice Neel (1900-1984) oli rohkea oman tiensä kulkija miesten hallitsemassa taidemaailmassa. Hänen ilmaisuvoimaiset ja kaunistelemattomat teoksensa ovat vaikuttaneet sekä aikalaisiin että moniin nykytaiteilijoihin eri puolilla maailmaa. Neelin teosten kautta avautuu taiteilijan monivaiheinen ja värikäs elämä, mutta niistä on aistittavissa myös kulloisenkin ajan ja paikan henki. Neel ehti uransa aikana asua monissa eri paikoissa, mikä näkyy hänen taiteessaan. Taiteilija itse luonnehti tyylisuuntansa realismin ja ekspressionismin yhdistelmäksi.

Neelin muotokuvissa on hätkähdyttävää voimaa, ja hän on tavoittanut aina jotain yllättävää ja oleellista malleistaan. Taiteilija kutsuikin itseään sielujen keräilijäksi, mikä kuvaa hänen muotokuviensa luonnetta. Neel kuvaa mallejaan tinkimättömällä otteellaan, ja jos hän ei pitänyt mallistaan, ei hän kaihtanut vastenmielisyytensä näkyä myös tekemässään muotokuvassa. Taiteilija kuvaa myös alastomuutta hyvin konstailemattomasti, eikä kaunistele kohteitaan. Tulkinta on vailla eroottista sävyä, mikä tekee Neelin alastonkuvista mielenkiintoisia tutkielmia.

Neelin maalaukset ovat usein omaelämäkerrallisia, ja henkilökohtaisten menetysten sävyttämiä. Vieraantumisen tunne, suru ja kuolema olivat voimakkaasti läsnä hänen kuvamaailmassaan. Taiteilijan kokemat henkilökohtaiset menetykset heijastuvat usein mallien silmistä, mistä voi vain aavistella taiteilijan tuntemaa tuskaa.

Vuonna 1962 Alice Neel muutti taiteilijoiden ja yliopistoväen suosimalle Upper West Side alueelle, missä hän asui ja työskenteli elämänsä loppuun saakka. Taidepiirien ovet alkoivat pikkuhiljaa avautua myös naisille ja 1974 New Yorkin Whitney-museo järjesti vihdoin Neelin ensimmäisen retrospektiivisen näyttelyn. Neel ehti saada jopa kunniatohtorin arvon Moore College of Art & Desingnissa. Neelin myöhäistuotanto on vapautuneempaa, aiempaa kirkkaampaa. Myös väriskaala on vaaleampaa ja töitä leimaa tietty valoisuus aikaisempaan synkkyyteen verrattuna. 

 

 

 

 

 

lauantai, 17. syyskuu 2016

Radikaali Niki de Saint Phalle

Helsingin Taidehallissa nähdään laaja kattaus ranskalais-amerikkalaisen Niki de Saint Phallen ikonisia töitä. Esillä on suurikokoisia Nana-veistoksia, performatiivisia ampumismaalauksia, värikästä grafiikkaa ja kolmiulotteisi kollaaseja lähes sadan teoksen verran. Niki de Saint Phalle oli paitsi taiteilija, myös radikaali feministi ja performanssitaiteen edelläkävijä, jonka taiteen tekemisen tapa ja teosten yhteiskunnallinen sanoma puhuttelevat vielä 2000-luvulla. Sukupuoliroolit ja tasa-arvo sekoittuvat ikuisia aiheisiin, rakkauteen, haluun ja henkilökohtaiseen kasvuun. Saint Phalle oli aktiivinen taistelussa seksuaalisen ja sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta jo ennen virallisen naisasialiikkeiden syntyä.

Niki de Saint Phalle oli yksi 1900-luvun radikaaleimmista taiteilijoista, mutta tie auktoriteetteja vastaan kapinoivaksi taiteilijaksi ei ollut helppo. Lapsuudessaan Niki joutui isän seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, ja sai myöhemmin useita hermoromahduksia. Taiteesta tuli hänen terapiamuotonsa ja selviytymiskeinonsa, ja taiteen kautta hän työsti traumansa läpi elämänsä. Saint Phallen teokset ovatkin täynnä hirviöitä, mitkä myöhemmin paljastuivat hänen isänsä representaatioksi. Taiteen kautta hän yritti karkottaa häntä vainonneita demoneita ja tuhoisia ajatuksia. " Minusta tuli taiteilija, koska minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Minun ei siis tarvinnut tehdä päätöstä" Niki de Saint Phalle on sanonut. 

Naisena oleminen ja naisen identiteetti ovat myös Saint Phallen taiteen keskeisiä teemoja. Hän kritisoi avoimesti tyypillisiä naisrooleja mm. rehevillä Nana-veistoksillaan. Nämä naisvartaloa ylistävät iloa, itsevarmuutta ja hedelmällisyyttä säteilevät teokset myös kyseenalaistavat naisen perinteisiä rooleja ja kauneusihanteita, joita taiteilija itsekin edusti nuoruudessaan toimiessaan jonkun aikaa valokuvamallina.

Saint Phallen taiteelliseen tuotantoon kuuluu myös useita veistospuistoja, joista tunnetuin ja merkittävin on Toscanassa sijaitseva Tarot-puutarha, johon kuuluu 22 veistosta ja jonka valmistuminen kesti liki 20 vuotta. Taidehallin näyttely on hienosti toteutettu ja näytteillepano on hyvin onnistunut, mutta tuonne Tarot-puutarhaan täytyy myös joskus päästä!

 

sunnuntai, 24. heinäkuu 2016

Kuolleesta talosta

Eilen illalla 23.7. kuultiin ja nähtiin Leos Janacekin Kuolleesta talosta -oopperan ensi-ilta Savonlinnan oopperajuhlilla. Esitys on Walesin kansallisoopperaan tuotantoa, jota on täytynyt muokata jotta se voidaan esittää keskiaikaisessa Olavinlinnassa. Ooppera pohjautuu venäläisen klassikkokirjailijan Fjodor Dostojevskin omakohtaisiin kokemuksiin vankileiriltä perustuvaan Muistelmia kuolleesta talosta-romaaniin. Dostojevski on nuoruuteni lempikirjailija, jonka teoksia opiskeluaikoina suorastaan ahmin. Dostojevski tuomittiin poliittisen toiminnan vuoksi kuolemaan, mutta kuolemantuomio peruttiin ja sen sijaan kirjailija lähetettiin vankileirille Siperiaan. Dostojevski tunnetaan psykologisen romaanin luojana, sillä hän oli erityisesti ihmismielen pimeän puolen tutkija, joka kykeni kuvaamaan tarkasti myös ihmismielen sairaita puolia. Silti hän pyrki löytämään paatuneestakin rikollisesta jotain hyvää. Samoin Janacekin oopperassa jokaisella vangilla on oma ihmisarvo huolimatta siitä, että he ovat yhteiskunnan ns. pohjasakkaa.

Vankileiri toimii metaforana koko yhteiskunnalle. Toisaalta vankilassa kaikki ovat samanarvoisia riippumatta aikaisemmasta asemastaan yhteiskunnassa. Niin kirja kuin oopperakin perustuu vankien tarinoihin jotka sivuavat toisiaan ja lopulta kohtaavatkin. Dostojevskin romaanissa kuvataan vankien kohtaloita siten, että kirjailija antaa kunkin kertoa oma tarinansa ja saada siten äänensä kuuluviin. Samaa tekniikkaa on käytetty oopperassa, joka on kuin elokuvallinen kollaasi, joka on rakennettu useiden eri tarinoiden ympärille. Tämä tuo omat haasteensa esitykselle, mutta toisaalta paljastaa hyvin elämän mielettömyyden. Itselläni tulee mielleyhtymiä viime aikojen viharikoksiin eri puollilla Eurooppaa ja monien Suomessa tyypillisten tappojen taustalla olevaan impulssikontrollin menetykseen. Oopperassa on synkästä aiheesta huolimatta myös groteskia huumoria ja inhimillistä lämpöä. Esityksen keskivaiheilla nähdään kömpelö pantomiimikohtaus, joka mielestäni oli ihan turhaa häslinkiä ja sen olisi ihan hyvin voinut jättää pois.

Oopperassa vapauden vertauskuvana toimii kotka, joka on aluksi haavoittunut mutta jonka vangit hoitavat terveeksi. Lopussa Kotka päästetään vapaaksi. Dostojevskin mukaan ihmisen tehtävä onkin oppia virheistään ja tietyllä tavalla kasvaa ihmisenä. Elävän kotkan tuominen yleisöesitykseen on Suomessa kielletty toisin kuin Englannissa. Esityksen lopussa liitelevä Kotka nähdään suurena heijastuksena Olavinlinnan kiviseinää vasten. Tarkkasilmäinen saattoi kuitenkin havaita myös ihan oikean elävän linnun liihottelevan esityksen aikana näyttämön yläpuolella, se taisi olla kyyhkynen vai liekö ollut vain pulu. Kotkan lentäessä kuoro laulaa useaan kertaan: " Kotka on kuningas! Ylösnousemus! Vapaus!"

Janacekin musiikkia ei ole helppoa ymmärtää, eikä se välttämättä avaudu kaikille helposti, mutta siitä huolimatta se vangitsee ja pitää otteessaan läpi koko teoksen. Janacek kuvaa taitavasti ihmisen alkukantaisia tunteita ja ns. pimeitä puolia, eli tekee sen musiikillaan minkä Dostojevski teki tekstillään. Savonlinnan oopperajuhlaorkesteri tekee takuuvarmaa työtä, soittaa tehokkaasti ja täsmällisesti läpi koko teoksen. Samoin kuoro on valmennettu hyvin ja laulaa voimakkaasti. Oopperan esityskieli on tsekki, mikä kuulosti yllättävän sujuvalta ja hyvältä. Yksittäisistä solisteista nousee ylitse muiden kaksi, tenori Mika Pohjanen ja baritoni Claudio Otelli, jotka molemmat tekevät erittäin vahvan tulkinnan omassa roolissaan. Sen sijaan paljon etukäteen esillä olleen Ville Rusasen esitys jää vaisuksi. 

Kuolleesta talosta:

Musiikin johto Tomas Hanus, Ohjaus David Poutney.

 

 

 

keskiviikko, 15. kesäkuu 2016

Strasbourg & Petite France

Strasbourg sijaitsee aivan Saksan rajan tuntumassa, Reinin sivujoen Illin varrella. Se on Alsacen alueen ja Bas-Rhinin departementin pääkaupunki itäisessä Ranskassa. Kaupungin asukasluku on 270 000 ja laajemman Ranskan-puoleisen metropolialueen yli 750 000. Lisäksi Strasbourg kuuluu vuonna 2005 perustettuun Ranskan ja Saksan yhteishallinnolliseen Strasbourg-Ortenaun hallintoalueeseen, jonka väkiluku on noin 900 000. Strasbourgin historia ulottuu yli 2 000 vuoden päähän, minä aikana se on toiminut tienristeyksenä ja rajakaupunkina eri valtakuntien välillä. Strasbourgin värikäs historia on jättänyt kaupungin arkkitehtuuriin vahvoja ranskalaisia ja saksalaisia piirteitä. Kaupungin historiallinen keskusta Grande Île on kuulunut Unescon ylläpitämään maailmanperintöluetteloon vuodesta 1988. Muita historiallisia kaupunginosia ovat muun muassa historialliseen keskustaan kuuluva Petite France sekä saksalaisvaikutteinen Neuestadt.

DSC_7810.jpg

Saavuimme kaupunkiin jälleen kerran ruuhka-aikaan puoli neljän maissa, ukkosenjyrinän ja rankkasateen saattelemina. Tällä kertaa löysimme huoneistohotellin helposti, mutta kun juoksin sisään kysymään missä parkkipaikka on, sain päähäni melkein kuhmuja valtavista rakeista, joita syöksyi valtavalla kohinalla alas ukkospilvestä. Kari tosin huolestui, ei suinkaan minun kalleimmasta pääomastani, vain auton maalipinnasta, muistaen viime kesän reissun jolloin juhannuksena Garda-järvellä ollut ankara raekuuro hakkasi konepellin täyteen kuhmuja niin, että se jouduttiin vaihtamaan.

Mutta niin kuin yleensäkin ankaran ukkoskuuron jälkeen paistaa aurinko, niin tänäänkin. Sateen lakattua kiertelimme illansuussa juuri em. Petite Francen alueella, mikä on varsin viehättävä ja pittoreski kaupunginosa kanaaleineen ja ristikkotaloineen. Alueella on paljon myös ravintoloita, mutta silti meillä oli vaikeuksia löytää juuri meidän makuumme sopiva. Osasyynä saattoi olla että olimme liikkeellä alkuillasta, ja osa kunnon ruokaravintoloista oli vielä kiinni. Japanilaisia ravintoloita ja sushi-baareja sen sijaan oli todella paljon, samoin kuin tee-huoneita, mutta me kaipasimme ’ kunnon ruokaa’. Lopulta löysimme mainion ja kohtuuhintaisen ravintolan, kanaalinvarrelta läheltä Pont de Saverne- siltaa. Itse söin grillattua lohta, mikä oli todella maukasta. Kari tilasi, - minkäs muun kuin pippuripihvin, joka olikin sitten valtavan paksu, ainakin neljä senttiä. Ja kerrankin pihvi oli niin hyvin maustettu, ettei siihen tarvinnut lisätä mitään. Kun Ranskassa tilaa lihaa, on muuten hyvä tietää että mediumkin on todella punainen ja tihkuu verta. Jos haluat ettei lautaselle kerry punaisia pisaroita, kannattaa tilata medium+. Itselläni jäi edellisellä Ranskan reissulla ankka lautaselle, koska en hoksannut sanoa että well done, tai ranskaksi bien cuit. Viime viikonloppuna Montpellierissä sain tosin korjaavan kokemuksen kun rohkenin tilata taas ankanrintaa, hieman jännittäen että saapas nähdä. Mutta ankka olikin todella hyvin grillattu ja siinä oli ihana makea paistopinta, mutta se oli myös valtavan kokoinen. Tuntui kuin olisin syönyt kokonaisen ankan, mutta kun se oli niin herkullista ei sitä voinut kesken jättää. Sainkin sulatella sitä monta päivää...

DSC_7813.jpg

Strasbourg tunnetaan asemastaan useiden Euroopan unionin instituutioiden sekä kansainvälisten järjestöjen kokoontumispaikkana. Euroopan parlamentin virallisen päämajan lisäksi kaupungissa kokoontuvat muassa Euroopan neuvosto ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. En tiennytkään, että Strasbourgin yliopisto on Ranskan suurin, olisiko se vaikuttanut siihen että nin monta tärkeää instituutiota on perustettu juuri sinne. minkä lisäksi kaupungissa toimiviin kulttuuri-instituutioihin lukeutuvat muun muassa Opéra national du Rhin -kansallisooppera, Strasbourgin filharmoninen orkesteri ja Strasbourgin kansallisteatteri.

DSC_7801.jpg

Täytyy myöntää että Strasbourg on sangen viehättävä kaupunki, vaikka hieman yllättäen kohtasimme useamman laitapuolen kulkijan juuri täällä. Etelä-Italiassa  tai Ranskan Rivieralla heitä ei näkykynyt, muutamia kerjäläisiä toki oli sielläkin. Itse asiassa olen viettänyt ensimmäisen yöni Ranskassa juuri Strasbourgissa, ja siitä syntyi varsin myönteinen kuva kaupunkista. Tälläkään kertaa meillä ei valitettavasti ollut aikaa viettää kaupungissa kuin yksi ilta ja yksi yö, sillä olemme jo paluumatkalla pitkältä matkalta. Kenties joku kerta tulee vielä mahdollisuus olla täällä useampi päivä, ja käydä esim. oopperassa tai kuuntelemassa filharmonista konserttia, tai jotain muuta…