sunnuntai, 24. heinäkuu 2016

Kuolleesta talosta

Eilen illalla 23.7. kuultiin ja nähtiin Leos Janacekin Kuolleesta talosta -oopperan ensi-ilta Savonlinnan oopperajuhlilla. Esitys on Walesin kansallisoopperaan tuotantoa, jota on täytynyt muokata jotta se voidaan esittää keskiaikaisessa Olavinlinnassa. Ooppera pohjautuu venäläisen klassikkokirjailijan Fjodor Dostojevskin omakohtaisiin kokemuksiin vankileiriltä perustuvaan Muistelmia kuolleesta talosta-romaaniin. Dostojevski on nuoruuteni lempikirjailija, jonka teoksia opiskeluaikoina suorastaan ahmin. Dostojevski tuomittiin poliittisen toiminnan vuoksi kuolemaan, mutta kuolemantuomio peruttiin ja sen sijaan kirjailija lähetettiin vankileirille Siperiaan. Dostojevski tunnetaan psykologisen romaanin luojana, sillä hän oli erityisesti ihmismielen pimeän puolen tutkija, joka kykeni kuvaamaan tarkasti myös ihmismielen sairaita puolia. Silti hän pyrki löytämään paatuneestakin rikollisesta jotain hyvää. Samoin Janacekin oopperassa jokaisella vangilla on oma ihmisarvo huolimatta siitä, että he ovat yhteiskunnan ns. pohjasakkaa.

Vankileiri toimii metaforana koko yhteiskunnalle. Toisaalta vankilassa kaikki ovat samanarvoisia riippumatta aikaisemmasta asemastaan yhteiskunnassa. Niin kirja kuin oopperakin perustuu vankien tarinoihin jotka sivuavat toisiaan ja lopulta kohtaavatkin. Dostojevskin romaanissa kuvataan vankien kohtaloita siten, että kirjailija antaa kunkin kertoa oma tarinansa ja saada siten äänensä kuuluviin. Samaa tekniikkaa on käytetty oopperassa, joka on kuin elokuvallinen kollaasi, joka on rakennettu useiden eri tarinoiden ympärille. Tämä tuo omat haasteensa esitykselle, mutta toisaalta paljastaa hyvin elämän mielettömyyden. Itselläni tulee mielleyhtymiä viime aikojen viharikoksiin eri puollilla Eurooppaa ja monien Suomessa tyypillisten tappojen taustalla olevaan impulssikontrollin menetykseen. Oopperassa on synkästä aiheesta huolimatta myös groteskia huumoria ja inhimillistä lämpöä. Esityksen keskivaiheilla nähdään kömpelö pantomiimikohtaus, joka mielestäni oli ihan turhaa häslinkiä ja sen olisi ihan hyvin voinut jättää pois.

Oopperassa vapauden vertauskuvana toimii kotka, joka on aluksi haavoittunut mutta jonka vangit hoitavat terveeksi. Lopussa Kotka päästetään vapaaksi. Dostojevskin mukaan ihmisen tehtävä onkin oppia virheistään ja tietyllä tavalla kasvaa ihmisenä. Elävän kotkan tuominen yleisöesitykseen on Suomessa kielletty toisin kuin Englannissa. Esityksen lopussa liitelevä Kotka nähdään suurena heijastuksena Olavinlinnan kiviseinää vasten. Tarkkasilmäinen saattoi kuitenkin havaita myös ihan oikean elävän linnun liihottelevan esityksen aikana näyttämön yläpuolella, se taisi olla kyyhkynen vai liekö ollut vain pulu. Kotkan lentäessä kuoro laulaa useaan kertaan: " Kotka on kuningas! Ylösnousemus! Vapaus!"

Janacekin musiikkia ei ole helppoa ymmärtää, eikä se välttämättä avaudu kaikille helposti, mutta siitä huolimatta se vangitsee ja pitää otteessaan läpi koko teoksen. Janacek kuvaa taitavasti ihmisen alkukantaisia tunteita ja ns. pimeitä puolia, eli tekee sen musiikillaan minkä Dostojevski teki tekstillään. Savonlinnan oopperajuhlaorkesteri tekee takuuvarmaa työtä, soittaa tehokkaasti ja täsmällisesti läpi koko teoksen. Samoin kuoro on valmennettu hyvin ja laulaa voimakkaasti. Oopperan esityskieli on tsekki, mikä kuulosti yllättävän sujuvalta ja hyvältä. Yksittäisistä solisteista nousee ylitse muiden kaksi, tenori Mika Pohjanen ja baritoni Claudio Otelli, jotka molemmat tekevät erittäin vahvan tulkinnan omassa roolissaan. Sen sijaan paljon etukäteen esillä olleen Ville Rusasen esitys jää vaisuksi. 

Kuolleesta talosta:

Musiikin johto Tomas Hanus, Ohjaus David Poutney.

 

 

 

keskiviikko, 15. kesäkuu 2016

Strasbourg & Petite France

Strasbourg sijaitsee aivan Saksan rajan tuntumassa, Reinin sivujoen Illin varrella. Se on Alsacen alueen ja Bas-Rhinin departementin pääkaupunki itäisessä Ranskassa. Kaupungin asukasluku on 270 000 ja laajemman Ranskan-puoleisen metropolialueen yli 750 000. Lisäksi Strasbourg kuuluu vuonna 2005 perustettuun Ranskan ja Saksan yhteishallinnolliseen Strasbourg-Ortenaun hallintoalueeseen, jonka väkiluku on noin 900 000. Strasbourgin historia ulottuu yli 2 000 vuoden päähän, minä aikana se on toiminut tienristeyksenä ja rajakaupunkina eri valtakuntien välillä. Strasbourgin värikäs historia on jättänyt kaupungin arkkitehtuuriin vahvoja ranskalaisia ja saksalaisia piirteitä. Kaupungin historiallinen keskusta Grande Île on kuulunut Unescon ylläpitämään maailmanperintöluetteloon vuodesta 1988. Muita historiallisia kaupunginosia ovat muun muassa historialliseen keskustaan kuuluva Petite France sekä saksalaisvaikutteinen Neuestadt.

DSC_7810.jpg

Saavuimme kaupunkiin jälleen kerran ruuhka-aikaan puoli neljän maissa, ukkosenjyrinän ja rankkasateen saattelemina. Tällä kertaa löysimme huoneistohotellin helposti, mutta kun juoksin sisään kysymään missä parkkipaikka on, sain päähäni melkein kuhmuja valtavista rakeista, joita syöksyi valtavalla kohinalla alas ukkospilvestä. Kari tosin huolestui, ei suinkaan minun kalleimmasta pääomastani, vain auton maalipinnasta, muistaen viime kesän reissun jolloin juhannuksena Garda-järvellä ollut ankara raekuuro hakkasi konepellin täyteen kuhmuja niin, että se jouduttiin vaihtamaan.

Mutta niin kuin yleensäkin ankaran ukkoskuuron jälkeen paistaa aurinko, niin tänäänkin. Sateen lakattua kiertelimme illansuussa juuri em. Petite Francen alueella, mikä on varsin viehättävä ja pittoreski kaupunginosa kanaaleineen ja ristikkotaloineen. Alueella on paljon myös ravintoloita, mutta silti meillä oli vaikeuksia löytää juuri meidän makuumme sopiva. Osasyynä saattoi olla että olimme liikkeellä alkuillasta, ja osa kunnon ruokaravintoloista oli vielä kiinni. Japanilaisia ravintoloita ja sushi-baareja sen sijaan oli todella paljon, samoin kuin tee-huoneita, mutta me kaipasimme ’ kunnon ruokaa’. Lopulta löysimme mainion ja kohtuuhintaisen ravintolan, kanaalinvarrelta läheltä Pont de Saverne- siltaa. Itse söin grillattua lohta, mikä oli todella maukasta. Kari tilasi, - minkäs muun kuin pippuripihvin, joka olikin sitten valtavan paksu, ainakin neljä senttiä. Ja kerrankin pihvi oli niin hyvin maustettu, ettei siihen tarvinnut lisätä mitään. Kun Ranskassa tilaa lihaa, on muuten hyvä tietää että mediumkin on todella punainen ja tihkuu verta. Jos haluat ettei lautaselle kerry punaisia pisaroita, kannattaa tilata medium+. Itselläni jäi edellisellä Ranskan reissulla ankka lautaselle, koska en hoksannut sanoa että well done, tai ranskaksi bien cuit. Viime viikonloppuna Montpellierissä sain tosin korjaavan kokemuksen kun rohkenin tilata taas ankanrintaa, hieman jännittäen että saapas nähdä. Mutta ankka olikin todella hyvin grillattu ja siinä oli ihana makea paistopinta, mutta se oli myös valtavan kokoinen. Tuntui kuin olisin syönyt kokonaisen ankan, mutta kun se oli niin herkullista ei sitä voinut kesken jättää. Sainkin sulatella sitä monta päivää...

DSC_7813.jpg

Strasbourg tunnetaan asemastaan useiden Euroopan unionin instituutioiden sekä kansainvälisten järjestöjen kokoontumispaikkana. Euroopan parlamentin virallisen päämajan lisäksi kaupungissa kokoontuvat muassa Euroopan neuvosto ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. En tiennytkään, että Strasbourgin yliopisto on Ranskan suurin, olisiko se vaikuttanut siihen että nin monta tärkeää instituutiota on perustettu juuri sinne. minkä lisäksi kaupungissa toimiviin kulttuuri-instituutioihin lukeutuvat muun muassa Opéra national du Rhin -kansallisooppera, Strasbourgin filharmoninen orkesteri ja Strasbourgin kansallisteatteri.

DSC_7801.jpg

Täytyy myöntää että Strasbourg on sangen viehättävä kaupunki, vaikka hieman yllättäen kohtasimme useamman laitapuolen kulkijan juuri täällä. Etelä-Italiassa  tai Ranskan Rivieralla heitä ei näkykynyt, muutamia kerjäläisiä toki oli sielläkin. Itse asiassa olen viettänyt ensimmäisen yöni Ranskassa juuri Strasbourgissa, ja siitä syntyi varsin myönteinen kuva kaupunkista. Tälläkään kertaa meillä ei valitettavasti ollut aikaa viettää kaupungissa kuin yksi ilta ja yksi yö, sillä olemme jo paluumatkalla pitkältä matkalta. Kenties joku kerta tulee vielä mahdollisuus olla täällä useampi päivä, ja käydä esim. oopperassa tai kuuntelemassa filharmonista konserttia, tai jotain muuta…

keskiviikko, 15. kesäkuu 2016

Chenas - harvinaisella viinialueella

Beaujolais on historiallinen provinssi ja viinintuotantoalue Keski-Ranskassa vähän Lyonin pohjoispuolella. Beaujolais-alue sijaitsee Lyonin pohjoispuolella kattaen osin Rhônen departementin pohjoisosia ja Saône-et-Loiren eteläosia. Alue on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu viinintuotantoalue ja se tunnetaankin pitkistä perinteistään viininviljelyssä. Viininviljely alue kattaa nykyisin n. 23000 hehtaaria. Maasto on erittäin mäkistä ja maaperän koostumus on karkeaa hiekkagraniittia, mikä antaa siellä kasvaneille rypäleille niille tyypillisen ominaismaun.

Alueella saadaan kasvattaa vain yhtä rypälelajiketta, vaikka siellä voisi menestyä jokin muukin lajike. Sääntö perustuu 80 vuotta sitten viininviljelijöiden tekemään sopimukseen, mistä nuoremmat tuottajat ovat nykyään hieman näreissään. Monet Beaujolais-viinit ovat erittäin kevyitä ja yleensä Gamay-rypäleestä valmistettuja. Alueen punaviineissä on voimakkaan sinertävä sävy ja ne sisältävät hienostuneita makuja. Viinit ovat kevyitä, ja niitä luonnehditaan usein sellaisilla adjektiiveilla kuin hedelmäinen, kukkainen ja mausteinen. Suussa niiden pehmeät tanniinit muodostavat harmonisen kokonaisuuden.

DSC_7683.jpg

Pieni, viidensadan hengen kylä Chenas on osa Cru Beaujolaisin aluetta. Se on pienin Beaujolaisin viljelyalueista, vain 265 hehtaaria. Antiikin tapoja noudattaen, Chenas tuottaa harvinaisia ja arvokkaita viinejä. Chenas on saanut nimensä siitä kun vuonna 1316 Kuningas määräsi kaikki alueen tammet kaadettavaksi ja puiden juuretkin hävitettäväksi, ja tilalle istutettavaksi viiniköynnöksiä. Niinpä entiset metsämiehet alkoivat siis viljellä viiniä, ja nimesivät alueen’ tammen tuhkaksi’.

DSC_7699.jpg

Me saimme oivan tilaisuuden maistella yhden alueen tuottajan viinejä, yksityisen tastingin muodossa kun majapaikkamme emäntä, Nathalie Fauvin esitteli meille omia viinejään. Hänellä on tuotannossa neljä punaviiniä ja yksi valkoviini. Nykyisin hänen viljelyalueensa on n. 5 hehtaaria, joilla kasvaa yhteensa n. 40 000 viiniköynnöstä. Vanhimmat pensaat ovat sata vuotiaita, ja niiden rypäleet hyvin aromikkaita, joten niistä tehdyt viinit ovat vahvimpia. Köynnöksiä hoidetaan ja leikataan huolellisesti, ja aika ajoin istutetaan myös uusia pensaita. Nathaliella, kuten muillakin alueen viljelijöillä, rinteissä kasvaa vain yhtä rypälelajiketta, Gamayta.

DSC_7776.jpg

Vanhojen viiniköynnösten viini on tosiaan vahvempaa kuin nuorempien, minkä saimme omin kielin haistaa ja maistaa. Rakkaus viiniköynnökseen sai Nathalien tekemään elämässä suunnanmuutoksen kolmikymppisenä. Nathalien isoisä Emil Robin löysi paikan 1976, ja päätti rakentaa sinne talon, ja sen alakertaan viinikellarin. Isoisä oli ankara ja kova tekemään töitä, ja hymyili ylen harvoin. Nathalie kertoi isoisän juoneen joka päivä kaksi pulloa punaviiniä, eikä tämä koskaan kärsinyt terveysongelmista, ja elikin vielä 93- vuotiaaksi.

DSC_7763.jpg

Nathalie vietti lukioaikoinaan yhden vaihto-oppilasvuoden Kaliforniassa, minkä johdosta hän puhuu edelleen hyvää englantia, verrattuna moniin muihin ranskalaisiin. Ranskassa monet ihmiset eivät puhu juurikaan vieraita kieliä, ei edes nuoriso. Nathalie työskenteli pitkään vanhempiensa ravintolassa ja hotellissa, missä työssä kielitaitokin säilyi. Ollessaan kolmenkympin tietämissä hän käänsi uuden luvun elämässään ja palasi takaisin juurilleen. Niinpä hän osti isoisän rakentaman paikan ja kunnosti sen, ja alkoi viinintuottajaksi. Kaupunkien modernit mukavuudet ovat kaukana ja työpäivät ovat pitkiä, silti Nathalie ei kaipaa muualle. Hän seuraa isoisänsä jalanjälkiä ja uurastaa aamusta iltaan töissään. Suuren talon alakerrassa on myös viinimuseo, missä on esillä n. 1000 viininviljelyyn liittyvää esinettä.  Vuonna 2003 hän avasi sinne paikallisen ravintolan ja 2007 aloitti majoitustoiminnan. Nykyään hänellä on vuokralla viisi huonetta, joista jokainen on sisustettu eri vuodenajan mukaan. Huoneet ovat korkeatasoisia ja niissä on poreamme, missä kieltämättä oli ihana kellua kylpyvaahtopilvessä. Jos kaipaat yksilöllistä ja hyvätasoista majoitusta hienolla paikalla, viinipeltojen keskellä, kannattaa kokeilla Auberge Hauts de Chenasia. Varaudu kuitenkin siihen ettei navigaattorisi välttämättä löydä paikkaa, ainakin jos yrität etsiä sitä tiennimen perusteella. Meidät opasti perille eräs paikallinen mies, jolta kysyimme tietä Chenasin kirkonkylällä. Koska hänkään ei osannut sanaakaan englantia, hän ajoi edellämme ja varmisti että pääsimme perille.

Kukkulan laelta on upea panoraamanäkymä alas laaksoon ja läheisiin kyliin. Iltaisin voi ihailla kauempana siintäviä Maconin valoja, niin kuin mekin teimme huoneestamme. Ihmettelimme myös sateenkaarta, jonka toinen pää oli täällä, ja toinen pää kaukana pohjoisessa- siis kotona!

DSC_7751.jpg

tiistai, 14. kesäkuu 2016

Paavien palatsi ja katkennut silta

Avignon sijaitsee Etelä-Ranskassa Rhônejoen rannalla Provence-Alpes-Côte d'Azurin alueella  Avignon on Vauclusen departementin pääkaupunki. Avignonin kaupungissa asuu reilut 90 000 asukasta ja suur-Avignonin alueella 155 000 asukasta. Avignonin kaupungin alue on asutettu hyvin aikaisessa vaiheessa jo kivikaudella. ja sen historiassa on ollut monenlaisia vaiheita. Keisari Hadrianuksen aikaan 100-luvulla jKr kaupungista rakennettiin roomalainen keskus. Rooman valtakunnassa se oli Gallia Narbonensisin provinssin keskus. 1100-luvun lopulla Avignon julistautui itsenäiseksi, mutta itsenäisyys murskattiin vuonna 1226, kun Ranskan kuningas Ludvig VIII valtasi kaupungin. Vuonna 1309 Ranskan kuningas siirsi katolisen kirkon hallinnon paaveineen Avignoniin, joka kuului siihen aikaan Sisilian kuningaskunnalle. Avignonissa kirkko joutui alistumaan monessa asiassa Ranskan kuninkaan tahtoon. Avignon tuli Vatikaanin paavinistuimen omistamaksi 1200-luvun lopussa. Paavit asuivat Avignonissa Ranskan kuninkaan pakkosiirtäminä 1309-1377. Puhutaan paavien "Baabelin vankeudesta" raamatullista sanontaa käyttäen. Tuona aikana palatsissa ehti asua seitsemän paavia.

DSC_7592.jpg

Paavit eivät tunteneet oloaan turvalliseksi Italian levottoman poliittisen ja kirkkopoliittisen tilanteen vuoksi, joten paavi Benedictus XII (1334-1342) alkoi rakennuttamaan paavien linnamaista palatsia. Paavi Benedictus oli entinen sisterssiläismunkki ja hänen rakennuttamansa Vanha Palatsi on hyvin askeettinen, verrattuna vaikka hänen seuraajansa rakennuttamaan palatsiin, Uuteen palatsiin. Palatsi suunniteltiin myös puolustuskäyttöön: muureille ja torneihin varattiin luukkuja, joista saattoi kaataa kiehuvaa tervaa tai vettä hyökkääjien niskaan. Kaupunkinsa suojaksi roomalaiskatolilaisen kirkon päämies rakennutti lähes viiden kilometrin pituisen, sakaraharjaisen muurin.

DSC_7586.jpg

Palatsi hallitsee edelleen hyvin vahvasti koko kaupungin ilmettä, ja se onkin helppo löytää. Yleisvaikutelma koko kaupunkista, ja varsinkin palatsin ympäristöstä on hieman kolkko. Näin alkukesästä turisteja oli liikkeellä jonkin verran, mutta lippuluukulla ei ollut juurikaan jonoa. Olin etukäteen jo saanut tietää että palatsissa on paljon portaita, mikä sai minut epäröimään palatsikierrosta. Kävinkin kysymässä vartijoilta, kuinka paljon portaita siellä on. Sain hieman epämääräisen vastauksen 200-300, joku puhui vieläkin useammasta portaasta. Koska vasen jalka oli jo ennestään sen verran kivulias, päätimme ottaa aikalisän ja menimme kahville miettimään asiaa. Ja pienen harkinnan jälkeen päätimme luopua palatsikierroksesta, minulle riitti kun sain tunnustella valtavan rakennus viisi metriä paksuja seiniä ja. Sen sijaan teimme puutarhakierroksen palatsin ympärillä, ja nautimmekin siitä paljon. Palatsi on rakennettu jyrkkään mäenrinteeseen käyttäen hyväksi peruskalliota, korkealta näkyvät hienosti tornien veistokset ja Notre Damen kullattu Madonna-patsas. Läheiseltä jyrkänteelta on komea näköala Rhone-joelle. Lähistöllä on myös puutarha ja mäenpäällä kaunis metsikkö. Itse asiassa olimme molemmat paavillisesta ympäristöstä huolimatta hieman hulvattomalla tuulella, ja nauraa kikatimme kun Kari työnsi minua potkulaudalla ylämäkeen. Alamäkeä laskin yksin kieli keskellä suuta, sillä kaatumiseen ei ole varaa.

DSC_7631.jpg

Olimme alun perin aikoneet yöpyä Avignonissa, ja olin varannut sieltä hotellihuoneen, mutta olimme tulle matkan varrella toisiin aatoksiin ja peruimme varauksen. Kaupunkikierroksen jälkeen olimme molemmat samaa mieltä että olimme tehneet oikean ratkaisun. Kaupunki oli jotenkin kolkko, ettei sinne tehnyt mieli jäädä sen pidemmäksi aikaa. Lähdimme etsimään reittiä pois kaupungista ja käännyimme vahingossa eräästä liittymässä väärään suuntaan, mistä olimme hetken kuluttua erittäin tyytyväisiä. Nimittäin päädyimme ajamaan Rhone-joen rannalla kulkevaa tietä, minkä varrella on toinen Avignonin kuuluisa nähtävyys, 1100 –luvulla rakennettu Pont Saint-Benezetin silta. Sillan länsiosa romahti 1600-luvulla Rhônen tulvissa, joten sitä myöten ei ole enää satoihin vuosiin voinut ylittää jokea. Sen jäljellä oleva osa on kuitenkin säilytetty historiallisena muistomerkkinä ja kuuluu nykyisin Unescon maailmanperintöluetteloon.

DSC_7644.jpg

tiistai, 14. kesäkuu 2016

Nuorekas ja värikäs Montpellier

Montpellier sijaitsee Etelä-Ranskassa Lèzjoen varrella lähellä Välimeren rantaa. Kaupunki perustettiin 700-luvulla vanhan markkinapaikan ympärille. Asukkaita on nykyään noin 250 000 ja lähialueet mukaan luettuna noin 460 000. Montpellierin on vilkas ja kansainvälinen opiskelijakaupunki, opiskelijoita on n. 60 000, mikä tekee siitä Ranskan viidenneksi suurimman yliopistokaupunkiin. Maineikkaan yliopiston juuret ulottuvat kauas 1200-luvulle, ja varsinkin lääketieteellinen tiedekunta on hyvin arvostettu. Jouduttuaan Ranskalle 1349 Montpellier koki nousukauden nimenomaan yliopistonsa huomattavan lääketieteellisen tiedekunnan ansiosta.

Kaupunki oli hugenottien, Ranskan reformoidun uskontunnustuksen puolustajien keskuspaikkoja, jonka Ludvig XIII valtasi vuonna 1622. Nykyaikainen kehitys alkoi rautatien tulon mukana 1800-luvun puolivälissä, nykyään kaupungilla kulkee myös värikkäitä ja moderneja raitiovaunuja, joilla pääsee kätevästi paikasta toiseen. Kaupungissa on kemian-, elektroniikka-, elintarvike- ja tekstiiliteollisuutt, ja se on myös vilkas viinikaupan keskus vuotuisine messuineen.

DSC_7551.jpg

Montpellierin keskipiste on Place de La Comedie –aukio, joka on varsinainen kaupunkilaisten olohuone ja kohtauspaikka. Lukuisat aukiota reunustavat kahvilat ja ravintolat houkuttelevat istahtamaan hetkeksi ja ihmettelemään ympärillä kuhisevaa elämää, jota riittää. Aukion laidalla sijaitsee myös komea oopperatalo, Opera Comedie, missä kävimme katsomassa parikin pienoisoopperaa sunnuntai-iltapäivänä. Ja kun ostimme liput tunti ennen esityksen alkua, maksoivat ne vain 10,- kappale. Oopperan ei siis aina tarvitse olla kallista huvia.

DSC_7577.jpg

Historiasta kiinnostuneelle Montpellierillä on paljon tarjottavaa. Tutustumisen kaupungin historiaan voi aloittaa kävelyretkellä vanhan kaupungin 1600-1700-luvuilta peräisin oleviin kortteleihin. Vanhakaupunki on täynnä tunnelmallisia katuja ja kujia, joiden varrella sijaitsee monenlaisia ravintoloita ja liiketiloja. Vanhankaupungin alueen tunnetuin rakennus lienee 1300-luvulta peräisin oleva Pyhän Pietarin katedraali (Cathedrale St-Pierre), missä kävimmekin konsertissa lauantai-iltana. Tunnelma ja akustiikka kirkossa oli tosi hieno ja katedraali vaikuttava. Lähistöllä on myös muita historiallisia nähtävyyksiä, mm. 1600-luvulta peräisin oleva riemukaari ja kaupungin linnoituksista tähän päivään asti säilyneet tornit.

DSC_7495.jpg

Montpellierissä sijaitsee myös Ranskan vanhin kasvitieteellinen puutarha, Jardin des plants mihin kannattaa myös käydä tutustumassa. Siellä voi nähdä vanhoja ja harvinaisiakin kasveja, puita, pensaita ja kukkia. Siellä on myös hyvä rauhoittua, jos kaipaa vaihtelua kiihkeänä sykkivään kaupunkin keskustaan. Me pääsimme puutarhaan toisella yrittämällä. Lauantaiaamuna olimme liikkeellä liian varhain, jolloin puutarhan portit olivat vielä kiinni, mutta sunnuntai-iltana oopperan jälkeen palasimme uudestaan paikalle jännittäen kovasti olisiko puutarha vielä auki- ja voila- olihan se!

DSC_7474.jpg

Kun saavuimme kaupunkiin perjantai-iltapäivällä, oli työ- ja kouluviikko juuri päättynyt ja äidit olivat hakemassa lapsiaan koulusta ja tarhasta. Olin varannut hotellin jälleen aivan keskustasta, vanhan kaupungin ytimestä. Navigaattori yritti väkisin ohjata meitä annettuun osoitteeseen mahdotonta reittiä pitkin. Vanhassa kaupungissa on paljon suljettuja katuja, minne ei pääse autolla. Lopulta ajoimme puolivahingossa erääseen parkkihalliin, jätimme auton sinne ja lähdimme etsimään hotellia jalkaisin. Best Western Il Guilham oli ainoa ketjuhotelli neljän viikon reissussa, joten etsimme suurehkoa tylsän näköistä rakennusta. Jouduimme kysymään tietä useammalta ohikulkijalta, osa ei ollut ikinä kuullut koko paikasta tai tiennyt Jean-Jacques Rouseau -nimisestä kadusta. Mutta lopulta eräs paikallinen osasi neuvoa meidät oikeaan suuntaan. Ja sieltähän se hotelli lopulta löytyi, tosin ihan eri puolelta vanhaa kaupunkia kuin mihin olimme auton jättäneet. Hotelli oli myös jotain aivan muuta kuin mitä olimme etsineet. Montasataa vuotta vanha kivirakennus sijaitsi kapean sivukaden varrella, lähellä Sant Pierren katedraalia, ja lääketieteellistä tiedekunnan komeita rakennuksia. Hotelli oli entisöity hyvällä maulla, huone oli mukava ja viihtyisä. Käytävällä kävellessä tuli välillä hassu tunne kun lattiat olivat vähän vinossa, remonttista huolimatta. Mutta mikä parasta, kymmenen metrin päässä oli ihana pieni leipomo, mistä haimme vastaleivottuja leivonnaisia, suolaista ja makeaa, parikin kertaa päivässä. Sisäänkirjautumisen jälkeen lähdimme siis hakemaan autoa ja etsimään toista parkkihallia, sillä sellainen kuulemma oli aivan hotellin lähistöllä. Vieläkin navigaattori yritti opastaa meidät mahdottomista paikoista, mutta nyt olimme sitä ovelampia, niin että lopulta ajoimme sisään kaupunkiin mahtavan riemukaaren kautta- fanfaareja kaivaten?!

DSC_7565.jpg

Alkukommelluksista huolimatta ihastuin Montpellieriin ensisilmäyksellä, sillä se on kaunis, siisti ja hvyin eloisa kaupunki, täynnä tapahtumia ja mielenkiintoisia paikkoja. Montpellier on myös kansainvälinen ja ennakkkoluuloton kaupunki, mikä näkyi katukuvassa, erilaisen etnisen taustan omaavat ihmiset elävät siellä sulassa sovussa. Vietimme kaupungissa todella mukavan viikonlopun ja nautimme täysillä sen nuorekkaasta energiasta ja rennonlämpimästä tunnelmasta. Tätä kaupunkia voin suositella lämpimästi muillekin!

DSC_7506.jpg