Fado on Portugalissa 1820-luvulta alkaen kehittynyt kansanmusiikin tyylilaji, jonka pohjana arvellaan olleen Brasiliasta rantautuneiden afrikkalaisten orjien rytmit. Portugalilaiset muokkasivat musiikkia kitaralla säestetyksi lauluksi ja vähitellen se levisi kansan tietoisuuteen tavernojen, bordellien ja katulaulajien myötä. Fadosta tuli osa arkipäivää ja sen kaihoisat sävelet kaikuivat Lissabonin kapeilla kujilla ja keittiöissä. Fado alkoi saavuttaa asemaansa portugalilaisten tunteiden tulkkina. Ensimmäiset fado-levytykset tehtiin 1910-luvulla ja musiikin kultakausi sijoittuu 1920- ja 1930-luvuille. Suosion kasvaessa fado-talot yleistyivät, ja niissä menestyneet artistit pääsivät pian esiintymään myös suurille estradeille. Fado liitettiin vuonna 2011 Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon portugalilaisten tehokkaan lobbauksen avustamana.

Fado (latinan sanasta fatum = kohtalo) merkitsee portugalilaisille samaa kuin tango argentiinalaisille tai flamenco espanjalaisille. Sielukas ilmaisu ja palavien tunteiden aitous ovat esiintyjien menestyksen edellytyksiä ja perinteistä laulukoulutusta tärkeämpää. Fado on ekspressionistista musiikkia, jolla voi ilmaista kaikenlaiset tunnetilat runollisista pateettisiin. Fadossa ei ole tärkeintä teknisyys vaan nimenomaan tunne, jota laulaja ilmaisee sielustaan ja sydämestään. On sanonta, että jos laulaja koskettaa ihmistä niin, että tämä liikuttuu, on hän tehnyt hyvän työn. Myös fado-tekstien aiheet kertovat vahvoista tunteista; intohimosta, mustasukkaisuudesta, kaipauksesta, tuskasta tai ilosta ja onnesta. Merille lähteneet miehet laulavat koti-ikävästä ja kaipuusta rakkaiden luo, kotiin jääneet taas yksinäisyydestään ja oman kohtalonsa surusta. Myös Lissabonin kaupunki on lukuisten fadojen lempiaihe.

Suomalaisen fadon uranuurtaja, taiteilija Anita De Coteau esiintyi Oulussa Tulindbergin salissa lauantaina 26.3.2016. Tampereella perheineen asuvan De Coteau´n tie fadon pariin on kulkenut monen reitin kautta. Hänellä on isänsä puolelta ukrainalaiset sukujuuret, ja hänen isänisänsä oli kasakkalaulaja ja kansanparantaja. Taiteilija kertookin perineensä laulun ukiltaan, samoin kuin parantajan taidot. Aluksi Anita De Coteau aloitti lauluopinnot Suomessa ja jatkoi sitten Lontoossa klassisen laulun opiskelua. Parhaana opettajanaan hän pitää silti ukkiaan. Vuonna 2010 Anita De Coteau matkusti Madeiralle ja alkoi opiskella fadoa tosi mielessä. Laulajatar kertoo kokeneensa fadon omakseen, ja nähneensä jopa unta, että hän on ollut entisessä elämässään fadolaulaja. Hän kertoo tekevänsä myös energiahoitoja, joiden yhteydessä hän käyttää myös ääntään. Hän on kehittänyt parantavan laulutekniikan, jonka avulla saadaan avattua tunnelukkoja. Oulun konsertin alaotsikkona olikin: The healing singing.

Olen kuullut Anita de Coteauta muutama vuosi sitten Turussa, kaupunginkirjastossa, missä hän lauloi ihmisten keskellä hyllyjen välissä. Itse asiassa fado sopi sinne erinomaisesti, sillä siellä oli hyvin intiimi tunnelma. Tulinbergin salin ilma oli aluksi vähän liian viileä, mikä ehkä hidasti myös yleisön lämpenemistä. Oulun konsertti sisälsi sekä surullisia ja kaihoisia säveliä, kuin keveämpiä laulelmia. Anita de Coteaun tulkitsema fado on runollista mutta myös pikkutarkkaa ja koristeellista. De Coteaun ääni on hyvin vahva ja ilmaisurikas. Välillä rintaääni tulee hyvin syvältä värisevänä, muuttuen sitten käheäksi kuiskaukseksi ja nousee yhtäkkiä heleäksi huiluksi. Laulajatar laulaa silmät kiinni, vaipuen syvälle omaan maailmaansa. Taiteilija kertookin olevansa hyvin intuitiivinen ihminen ja näkevänsä värejä ym. hahmoja laulaessaan. Välillä laulaja itsekin herkistyy eläytyessään vahvasti fadon tunnelmaan niin että kyyneleet valuvat pitkin poskia. Muutenkin konsertin tunnelma oli hyvin herkistynyt. Itseäni liikutti eniten konsertin viimeiset kappaleet Lacrima (kyyneleet) sekä la Vida, joka oli omistettu elämälle. Myös muu yleisö piti kuulemastaan niin paljon, että esiintyjät saivat esittää kaksi encore-kappaletta. Viimeinen oli mielenkiintoinen improvisaatio, missä taiteilijatar keksi sanoja laulaessaan kitaristin seuratessa ja luodessa tunnelmaan sopivaan melodiaa. Flamencokitaristi Jari Lehtonen suoriutui muutenkin omasta tehtävästään hyvin, esittäen myös yhden soolokappaleen, missä hän sai näyttää parasta osaamistaan.

Taustaa:

Perinteinen fado jakautuu kahteen tyylilajiin, alkuperäiseen Lissabonin fadoon ja Coimbran fadoon. Coimbran yliopiston pitkä historia (vuodesta 1290) ja sen myötä syntynyt opiskelijaperinne synnytti kaupunkiin lähetettyjen miesten oman fado-lajin, jonka juuret löytyvät keskiaikaisista lauluista. Tätä musiikkia esittävät miehet joko yksin tai pienenä ryhmänä. Coimbran fadosta tuli suosittua 1900-luvun alkupuolella. Fadolla on kolme perusmuotoa. Mollivoittoinen ja tempoltaan hidas fado kertoo aina surullista tarinaa. Duurissa kulkeva, nopeatempoisempi laulu kertoo ilosta tai onnesta ja saattaa olla tekstiltään jopa hauska. Kolmas laji, kahden laulajan (usein miehen ja naisen) improvisoitu teksti on usein nokkelaa naljailua.

Fadoa lauletaan yleensä portugalilaisen ja klassisen kitaran säestyksellä. Miespuolinen laulaja saattaa esiintyä mustassa puvussa, naiset taas mustassa mekossa, musta shaali olkapäillään. Tulkinnan dramaattisuutta ei tehosteta liikkeellä, mutta musiikkilajia tuntematon ja kieltä taitamatonkin kuulija saa nauttia vahvasta tunnelmasta ja viimeistään viimeisen säkeen ”nousu” riipaisee selkäpiitä. Parhaimman tuntuman fadoon saa pienen ravintolan nurkassa esiintyvältä laulajalta.

Fadista on kunnianimi arvostetulle fado-laulajalle. Amália Rodrigues. Köyhässä kodissa Lissabonissa vuonna 1920 syntynyt Amalia Rodriguesia pidetään fadon ja portugalilaisuuden symbolina, joka konserteillaan teki maata tunnetuksi ympäri maailmaa. Portugalin verettömän Neilikkavallankumouksen (1974) jälkeen, oltuaan myös sotilasjuntan suosiossa, Amália joutui julkisen kritiikin kohteeksi. Arvostelu loukkasi laulajaa ja hän vetäytyi julkisuudesta lähes vuodeksi. Kun laulajatar palasi lavoille, kansa unohti menneet eikä yhtä rakastettua laulajaa ole maasta vielä löytynyt. Hänen kuolemansa vuonna 1999 sotki meneillään olevat vaalit ja pysäytti koko maan suremaan kolmeksi päiväksi. Nykylaulajista Suomessakin useasti konsertoinut Mariza on nostettu Amàlian kruunun perijäksi., mutta Mariza itse kieltäytyy kunniasta. Hän on tietoisesti rikkonut fadon perinteistä kaavaa ulkonäöllään, esiintymisasuillaan ja liikkuvalla esiintymisellään. Häntä voisikin kutsua fadon kapinalliseksi. Mariza korostaa musiikissaan erityisesti tekstejä. Hänen uusi musiikkinsa on usein sävelletty tunnettujen portugalilaisrunoilijoiden, kuten Espancan ja Fernando Pessoan teksteihin.