Olimme yöpyneet keskiviikon ja torstain välisen yön Wurzburgissa nimenomaan sen takia, että siitä alkaa ns. romanttinen tie, joka kulkee Baijerin halki aina Fusseniin asti. 350 km pituinen kaunis ja romanttinen reitti on ollut turistien suosiossa jo 1950- luvulta lähtien. Oli tosin vähän haasteellista löytää oikea reitille, sillä sitä varten ei ole tiettyä tien numeroa, jota olisimme voineet seurata. Uusi navigaattori yritti väen väkisin ohjata meitä moottoritielle, mutta emme antaneet periksi vaan ajelimme pikkuteitä pitkin kunnes eräässä pikkukaupungissa näimme ruskean kyltin missä luki Romanttische strasse. Hurrasimme riemusta ja lähdimme seuraamaan kylttejä, välillä kadotimme sen kunnes löysimme sen jälleen uudelleen. Saimme pian huomata että sinnikkyys kannatti.

Reitti kulki läpi viljavainioiden, missä ohra oli jo tähkimisvaiheessa ja etelärinteillä osin tuuleentunut. Maissitkin näyttivät olevan jo puolen metrin pituisia. Muutaman kilometrin välein oli toinen toistaan viehättävämpiä pikkukyliä, joiden pittoreskit julkisivut herättivät ihastusta. Monet talot olivat ristikkotyylisiä Fachwerk-taloja, joissa paitsi ikkunat myös seinät olivat hyvin koristeellisia. Kylien läpi kulkevat kadut olivat paikoin niin kapeita, ettei niistä mahtunut kuin yksi auto kerrallaan. Parin tunnin kuluttua päätimme pitää pienen tauon ja pysähdyimme eräässä kylässä, missä löysimme 1616 perustetun leipomo-konditorion. Paikka oli aivan ihana, mutta valinnanvaikeus oli suuri, sillä mieli olisi tehnyt ostaa vaikka mitä! Tyydyimme lämpimään focacciaan, kinkku- tomaatti-mozzarella paniiniin, ja mureaan raparperipiirakkaan. Piirakkataikina oli jotain pulla- ja kakkutaikinan väliltä, ei liian makeaa vaan juuri minun makuuni sopivaa. Kahvitauon jälkeen jatkoimme matkaa välittämättä pienestä tihkusateesta.

Muutaman tunnin kuluttua ohitimme Fussenin, joka sijaitsee aivan Saksan ja Itävallan rajalla, minkä jälkeen siirryimme jo Alppien läpi kulkevalla tielle. Nyt sain haukkoa henkeä en suinkaan suuren vauhdin, vaan vuoristossa kulkevan serpentiinitien ja jyrkkien rotkojen takia. Insbruckin jälkeen pääsimme isommalle tielle, missä ei enää tarvinnut jännittää niin paljon. Ylitimme kohta Eurooppa-sillan, mistä on huikaiseva näköala ympäröiville vuorille. Sillalta on todella huimaava näköala alas rotkoon, jos vain pää kestää kurkistaa. Jalankulkijoita varten on varattu korkein aidoin suojattu käytävä, kun sillä kävelee tuntee sillan notkuvan rekkojen ajaessa sillan yli. Eurooppa-sillan jälkeen pääsimme ns. Brennerin solaan joka on montakymmentä kilometriä pitkä sola vuorten välissä ja tärkeä kulkureitti ja yhdyskäytävä Etelä- ja Keski- Euroopan välillä. Jonkin ajan kuluttua ylitimme jo Italian rajan ja illansuussa saavuimme Garda-järvelle, missä viettäisimme seuraavat pari päivää...