Koska olimme Toscanassa, pitihän meidän käydä katsomassa kuinka vinossa se Pisan torni oikein on. Samalla tutustuin tarkemmin Tornin tarinaan, joka on pakko saada tässä kertoa, niin mielenkiintoinen se mielestäni oli. Pisa oli muuten aikoinaan hyvin merkittävä kaupunki ja merimahti, nykyään se on tunnettu ja arvostettu yliopistokaupunki. 1100- ja 1200-luvulla italialaiskaupunkeihin nousi satoja erillisiä kellotorneja, niin sanottuja kampaniileja. Pisassa asuneen rikkaan lesken Berta di Bernadon mielestä kaupungin kaunis katedraali ansaitsi myös sellaisen. Kuollessaan vuonna 1172 hän jätti 60 kultarahaa kellotornin rakentamiseksi ja niin tornia alettiin suunnittelemaan. Tornin suunnittelijasta ei ole jäänyt historiankirjoihin mitään merkintöjä, vaikka arkkitehdeilla oli tuolloin tapana kaivertaa nimensä suunnittelemansa rakennuksen seinään. Kaupunginisät ovat ehkä nolostuksissaan hävittäneet kaiken suunnittelijaan viittavan. Pisan tornin rakennustyöt alkoivat 9. elokuuta 1173. Esteettisesti kellotorni sopi täydellisesti Piazza dei Miracolille, 'ihmeiden aukiolle'. Se oli lähellä kirkkoa mutta silti riittävän kaukana, jottei kellojen soiton aiheuttama tärinä tuntuisi kirkossa. Rakennusteknisesti tornin sijainti osoittautui kuitenkin kehnoksi.

Koko aukio, kuten suuri osa kaupunkiakin, oli perustettu entiselle suomaalle. Niinpä oli varsin normaalia, että Pisan rakennukset eivät olleet täysin vaaterissa. Piazza dei Miracolilla maaperä oli kuitenkin erityisen pehmeää ja arvaamatonta.Tuomiokirkon pääarkkitehti Buscheto oli ottanut tämän huomioon ja rakentanut tuomiokirkolle erityisen vahvan perustan, ja kirkko seisookin edelleen tukevasti pystyssä. Kellotornin suunnittelija ei ollut aivan yhtä huolellinen. Hän tiesi kyllä, että pyöreä muoto jakoi painon tasaisemmin kun taas nelikulmaisessa rakennuksessa paino rasitti eniten nurkkia. Lisäksi kahdeksankerroksisen tornin alimpaa kerrosta kiersivät tukevat pylväät, jotka kannattelivat ylempien kerrosten valtavaa painoa. Rakennuksen perustaa varten kaivettiin kolmen metrin syvyinen kuoppa, johon valettiin betoninkaltaista kiviseosta. Perustan annettiin asettua kolme kuukautta, ja asettumista odoteltaessa sadat kivenhakkaajat uurastivat rakennuskivien ja pylväiden kimpussa. Suunnitelma näytti aluksi hyvältä, eikä kenenkään mieleen pälkähtänyt, että rakennelman paino aiheuttaisi ongelmia. Pisan torni koostui ilmavan näköisistä kerroksista, joita kapeat pylväät kannattelivat. Piirustuksissa uudentyylinen torni näytti lähes painottomalta.

Mestariteos jäi fiaskon varjoon

Kävimme tutustumassa Tuomiokirkkoon ja sen vieressä olevaan kastekappeliin, joka rakennettiin aikoinaan sen vuoksi, ettei kastamaton henkilö saanut mennä kirkon sisälle. Buscheton suunnittelema tuomiokirkko oli aikansa komeimpia rakennuksia; suurempi kuin Rooman Pietarinkirkko ja Konstantinopolin Haga Sofia. Kirkko oli Pisan silmäterä, jota ihailtiin kaikkialla maailmassa. Suunnittelija varasi itselleen yhden kirkon vaikuttavimmista hautakryptista ja laati siihen itseään hyvin mairittelevan hautakirjoituksen. Buscheto oli varma, että Pisan tuomiokirkko tekisi hänen nimestään kuolemattoman. Niin olisi todennäköisesti käynytkin, jollei muuan tuntemattomaksi jäänyt suunnittelija vuosia Buscheton kuoleman jälkeen olisi tehnyt kohtalokasta suunnitteluvirhettä ja vahingossa luonut jotain sellaista, mikä jätti aikojen saatossa Buscheton mestarityön varjoonsa. Tuon suunnitteluvirheen tulos, Pisan kalteva torni, tunnetaan nykyään kaikkialla paremmin kuin tuomiokirkko, jota varten se rakennettiin. Tarkkaavaiset kävijät voivat Pisan tuomiokirkossa, Il Duomossa, kuulla kummaa ääntä painaessaan korvansa kirkon harmaata marmoria vasten. Legenda kertoo, että katedraalin suunnittelija Buscheto di Giovanni Guidice se siellä kiukuissaan pyörii haudassaan. Syy on hänen komean kirkkonsa vieressä nojaileva rakennussuunnittelun virhearvio, Pisan kalteva torni. Minunkin piti tietysti kokeilla kuulisinko mitään; painoin korvani vasten kylmää marmoria, ja todentotta, kyllä sieltä jotakin outoa kuului..

Torni valmistui pätkätöinä

Jo kun ensimmäisen kerroksen pylväät olivat paikoillaan, huomattiin, että torni kallistui hieman, mutta vähäinen vinouma ei pettävään maaperään tottuneita pisalaisia paljon hetkauttanut. Arkkitehti rakensi luottavaisesti kallistuksen vastaiselle puolelle raskaamman ulokkeen, jollaisilla oli ennenkin onnistuneesti tasapainotettu huterien ja vinojen rakennusten kallistusongelmia. Viisi vuotta myöhemmin rakennustöiden puolivälissä rakennustyöt kuitenkin keskeytettiin. Rakennusmiehet keräsivät työkalunsa ja tarvikkeensa ja jättivät rakennuksen keskeneräiseksi. Kului lähes sata vuotta, ennen kuin töitä jälleen jatkettiin.

Nykyään ei tarkkaan tiedetä, miksi kellotornin rakentaminen jätettiin puolitiehen. Tuolta ajalta on löytynyt asiakirja, jonka reunaan notaari on luonnostellut keskeneräisen tornin. Piirros osoittaa selvästi, että rakennus oli kalteva jo tuolloin. Se ei kuitenkaan selitä, miksi työt keskeytettiin. Jotkut historioitsijat ovat arvelleet, että kun torni alkoi äkkiä kallistua vaarallisesti, se jätettiin tarkoituksella asettumaan vakaammin maaperään ennen töiden jatkamista. 98 vuoden päästä työtä kuitenkin taas jatkettiin. Vuonna 1278 valmistui tornin seitsemäs kerros, ja enää puuttui viimeinen kerros, jonne tornin seitsemän kellon kellohuone tulisi. Työt kuitenkin keskeytyivät jälleen, todennäköisesti tornin voimakkaan kallistuman vuoksi. Töiden uudelleen aloittamisen ja tornin käyttöön vihkimisen ajankohtaa ei tiedetä. Ainoa vinkki on vuodelta 1384 peräisin oleva fresko, jossa torni on kuvattu valmiina kahdeksine kerroksineen ja kelloineen ja entistäkin vinompana. Kun kellotornin kellot vihdoin ensimmäistä kertaa kumahtivat, Pisa oli saanut odottaa soittoa parisataa vuotta.

Spekulaatiota vinouden syystä

Tornin kallistuma mainitaan ensimmäisen kerran vuodelta 1550 peräisin olevassa asiakirjassa. Kampaniilin huipulla kallistuma oli ”sei braccia e mezzo”, kuusi ja puoli kyynäränmittaa, eli 3,80 metriä juuresta mitattuna. Pisan asukkaita ilmeinen rakennusvirhe nolostutti, eikä siitä haluttu puhua ääneen. Pahasti kallellaan ollut torni rikkoi myös fasistisia ihanteita, joten se oli oikaistava. Asiantuntijoiden suosituksia uhmaten Mussolini määräsi v. 1934 ruiskuttamaan sementtiä tornin perustaan sen suoristamiseksi. Tornista tuli kuitenkin entistä epävakaampi, ja se kallistui ensin etelään, sitten pohjoiseen ja itään, kunnes se lopulta asettui entiseen asentoonsa. Seuraava uhkatilanne koitti vuonna 1944, kun liittoutuneiden koneet pudottivat tonneittain pommeja saksalaisten asemiin Pisassa, mutta yksikään pommi ei osunut kirkkoon eikä kellotorniin. Myöhemmin samana vuonna Yhdysvaltojen miehitysjoukot suuntasivat kaksi patteristoa 155 millin tykkejä valmiuteen niin, että Pisan torni oli suoraan ampumalinjalla. Yhdysvaltalaiset olivat vakuuttuneita, että saksalaiset käyttivät tornia tähystystornina, sillä saksalaisten kranaatteja satoi liittoutuneiden asemiin niin pettämättömällä tarkkuudella. Nuori amerikkalaiskersantti sai tehtäväksi hiipiä salaa tornille ottamaan selvää tilanteesta. Tornin kohtalo oli hänen käsissään, ja hän olisi yhdellä sanalla saanut amerikkalaiset ampumaan tornin tuusannuuskaksi. Hän ei kuitenkaan nähnyt saksalaisia ja päätti, että torni oli säästettävä, joten se seisoo ihmeiden aukiolla tänäkin päivänä.

Enimmillään tornin kallistuma on ollut 4,40 metriä ja sitä uhkasi jo kaatumavaara, minkä takia se suljettiin yleisöltä v. 1990. Kymmenen vuoden aikana tehtyjen maansiirto ym. toimenpiteiden ansiosta se on saatu suoristumaan nykyiseen kallistuskulmaan vajaaseen neljään metriin. Tornin onkin luvattu pysyvän nyt pystyssä vielä seuraavat 300 vuotta.

DSC_2553.jpg